Karjarannassa uutta silmäniloa taiteen muodossa
Taiteilija Jan-Erik Anderssonin uusin julkinen taideteos Bachelardin liekki on valmistunut Porin Karjarantaan. Teosta voi ihastella Karjarannantien varressa.
VäriÄssien toimitusjohtaja Vesa Alanko on halunnut teoksen, joka piristää porilaisia matkalla töihin ja kotiin. Alanko on toivonut, että valolla olisi merkittävä osuus teoksessa.
Teos liittyy orgaanisesti talon rakenteisiin. Kahdesta tuuletusikkunaista on tehty Bachelardin silmät, jotka katsovat spiraalin päässä olevaa liekkiä. Välissä on perusmuotojen lävistämä kuusi ja symboleja, jotka ovat eri muodossa olleet monessa Anderssonin työssä. Toisella seinällä näkyy osa isosta auringosta, joka joko nousee tai laskee katsojan mielen mukaan. Graafiset osat on leikattu rautalevystä ja maalattu sekä miiden taakse on asennettu ohjelmoitavat LED valot.
Andersson on tehnyt useita ympäristöteoksia eri puolelle Suomea; Tampereelle, Turkuun, Helsinkiin, Mikkeliin ja Lahteen. Porissa hän on tehnyt Palokuja teoksen (Hallituskatu 5-7).