Porin keskusta ja kävelykatu Porinan katolta kuvattuna

Kaupunkikeskustan kehittämiseen haetaan uutta vaihdetta silmään

Kaupunkikeskustan kehittämistyötä on tehty jo useamman vuoden ajan tiiviissä yhteistyössä Porin kaupungin, Porin kaupunkikeskusta ry:n ja alueen toimijoiden kanssa. Viimeisimpänä kehittämistyön ja elävöittämisen esimerkkinä on juuri päättynyt taidenäyttelyiden ja tapahtumien kokonaisuus, Ars Pori Megastore, Isokarhussa. Lisäksi kaupunkikeskustan vetovoiman kehittämiseksi ja elinvoiman parantamiseksi laaditaan parhaillaan kaupunkikeskustan kehittämisohjelmaa.

Porin keskusta ja kävelykatu Porinan katolta kuvattuna

Kaupunkikeskustan elävöittäminen kirjattiin myös uuteen Porin valtuustosopimukseen (2021–2025) elinvoiman kärkihankkeiden tavoitteisiin. Kehittämistyön uudesta vaiheesta osoitus on myös kaupunginhallituksen marraskuinen päätös kaupunkikeskustan nimeämisestä kaupunkikehityksen kärkikohteeksi. Samassa kokouksessa 1.11.2021 kaupunginhallitus myös hyväksyi yksimielisesti luonnoksen Porin kaupunkikeskustan kehittämisohjelmaksi jatkotyöskentelyn pohjaksi.

Kaupunkikeskustan kehittämiskohde

Kaupunkikeskustaa kehitetään kokonaisuutena, jossa ydinalueen ja sitä ympäröivän lähikehän vetovoima ja kilpailukyky nähdään toisiaan täydentävänä voimavarana. Kaupunkikeskustassa kehittämiskohteena on ydinalue, jonka muodostavat: ydinkeskusta, jokirannat ja matkakeskuksen alue. Ohjelmassa kehittämisen päätavoitteiksi nostettiin:

  • Enemmän asukkaita
  • Enemmän kävijöitä
  • Parempi kaupunkiympäristö
  • Kaikkien kaupunki

Päätavoitteiden edistämiseksi laadittiin suunnitteluperiaatteet, joiden avulla vahvistetaan kaupunkikeskustan vetovoimaa ja edistetään elinvoimaisuutta. Kehittämisohjelman luonnos sisältää suunnitteluperiaatteiden lisäksi useita konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, joita edistetään jatkuvan kehitystyön prosesseissa tulevien vuosien aikana.  

Ohjelmatyötä, kehittämishankkeita ja kokeiluja

Ohjelmatyön rinnalla on toteutettu elinvoimaa edistäviä kokeiluja. Kokeilujen ja konkreettisten toimenpiteiden avulla kaupunkikeskustan elävöittämistyö saatiin heti käyntiin ja samanaikaisesti kerättiin tietoa ja yhteistyöverkostoa kehittämistyön tueksi. Keskeisinä hanketoimijoina työssä mukana ovat olleet Attractive Nordic Towns (2017-2019), INTERREG UrbCultural Planning (2019-2021) ja edelleen käynnissä oleva URBACT iPlace (2019-2022). Näiden hankkeiden avulla toteutettiin useita elinvoimaa ylläpitäviä kokeiluja ja saatiin kehittämistyön sisältöihin kansainvälistä syvyyttä. Kokeiluissa mukana on kaupungin hanketoimijoiden lisäksi ollut laaja joukko paikallisia yrittäjiä, kiinteistönomistajia ja kulttuuritoimijoita. Yhteistyötä kaupunkikeskustan alueella toimivien yrittäjien, kiinteistönomistajien, kulttuuritoimijoiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa jatketaan. Kokeiluja ja toimenpiteitä on parhaillaan suunnittelussa ja niistä tullaan tiedottamaan erikseen.


Keskustan kehittämisen osallisuustoimia

Myös kehittämisohjelman valmistelua jatketaan päätavoitteiden ja hyväksyttyjen suunnitteluperiaatteiden pohjalta. Kaupunkikeskustan kehittämisohjelman on määrä valmistua vuoden 2022 aikana, jonka jälkeen työtä jatketaan valtuustokausittain tarkentuvana jatkuvana ohjelmatyönä.

Ohjelmatyön rinnalla kaupungilla on käynnissä lukuisia laaja-alaisia kehittämiskohteita ja -hankkeita kaupunkikeskustassa, näistä esimerkkeinä muun muassa Porin Jokikeskus ja Porin kauppatorin yleissuunnitelman laatiminen. Lisäksi työtä keskustan liikenneverkkosuunnitelman laatimiseksi jatketaan ja pysäköintiopastusta kehitetään. Kaupunkikeskustan kehittämisohjelman valmistelua ja toimenpiteiden toteutusta jatketaan laajassa yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa.

Kaupunkikeskustan kehittämisohjelman luonnokseen ja sen liiteaineistoihin voi tutustua kaupungin verkkosivuilla.

Kuvat: Rasmus Forsell


Porin keskusta ja kävelykatu Porinan katolta kuvattuna