valokuva kesäliikuttajista

Kesäliikuttajat saapuvat taas – lähde mukaan reippailemaan

Porin kaupunki tukee asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä tarjoamalla kaikille avoimia maksuttomia kesäliikuntatunteja. Kesäliikuntatoimintaa vetävät kaupungin kesäliikuttajat.

valokuva kesäliikuttajista

Lähes kahden kuukauden ajan ajankesäliikuttajat haastavat porilaiset liikkumaan ja lisäämään aktiivisuutta yhteisillä jumppahetkillä. Liikuntatuokiot on pyritty rakentamaan mahdollisimman joustaviksi huomioiden sekä kaikenikäiset- että tasoiset.

– Mukaan voi tulla kuka vain ja treenata voi oman kuntonsa mukaan! Kesäliikuttajia on paikalla yleensä kaksi, jotta he voivat ottaa paremmin huomioon eri tasoiset liikkujat. Jokainen saa siis haastaa itsensä oman kuntotasonsa mukaan ja haastavammissa liikkeissä on aina mahdollisuus myös kevyempään vaihtoehtoon, kertoo hankekoordinaattori Leea Toukola.

Jos kyseessä on erityisryhmä tai tietty kohderyhmä, niin se on aina mainittu erikseen. Tällaisia ovat esimerkiksi lasten yleisurheilu sekä ikäihmisten kuntokahvit.

Kesäliikuntaa tarjotaan keskiviikosta 8. kesäkuuta alkaen, aina 27. heinäkuuta saakka.

Kesäliikuttajien maksuttomat ohjatut treenit 8.6.–27.7.:

ti klo 17.00 Tehotreeni Kirjurissa 45 min (Kokoontuminen Kirjurinluodossa Kapellimestarinkadulla sijaitsevalla sisääntuloportilla)
ti klo 17.45 Kehonhuolto Kirjurissa 30 min (Kokoontuminen Kirjurinluodossa Kapellimestarinkadulla sijaitsevalla sisääntuloportilla)

ke klo 17.00 Porrastreeni Mestareiden portaissa 45 min (Kokoontuminen maauimalan ja tenniskenttien välisellä portilla)
ke klo 18.00 Kehonhuolto Porin metsässä 30 min (Kokoontuminen maauimalan ja tenniskenttien välisellä portilla)
ke klo 11.30 Voimaa ja tasapainoa Semafori-puistossa (HUOM! Tämä tunti starttaa vasta 22.6.)

Yleisurheilutuokioita aikuisille 18.7. ja 25.7. klo 13–14 Porin stadionilla.
Yleisurheilutuokioita lapsille 19.7. ja 26.7. klo 10–11 Porin stadionilla.

Maksuttomat fatbike-lenkit (ilmoittautuminen täällä):

ma klo 16.30 matalan kynnyksen lenkki
ma klo 18.00 matalan kynnyksen lenkki
ke klo 9.30 matalan kynnyksen lenkki
to klo 16.30 2-tason lenkki

Lisäksi tulossa (tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan erikseen):

Alaköysirata lapsille Porin metsässä 13.–17.6.
InBody kehonkoostumusmittausta
Ikäihmisten kuntokahveja
Lasten touhupäiviä
Pihapelejä puistoissa

Aktiviteettien lisätiedot ja sijainnit löytyvät myös osoitteesta tapahtumat.pori.fi/harrastukset.

 


valokuva kesäliikuttajista