Ihmisiä kesäkävelykadulla

Kesäkävelykatu päättyy ensi viikolla – kerro mielipiteesi kadun toteutuksesta

Porin kesäkävelykatu päättyy maanantaina 5. elokuuta. Gallen-Kallelankadun ja Antinkadun katuosuudet avataan jälleen liikenteelle tiistaina 6. elokuuta, kun purkutyöt ovat valmistuneet.

Ihmisiä kesäkävelykadulla

Katuosuuksien muuttaminen kesäkävelykaduksi sai alkunsa alueen ravintolayrittäjien tarpeesta saada lisää tilaa palvella kesäisin kasvavaa asiakaskuntaa. Pelkästään SuomiAreena-viikolla Porissa oli 73 000 kävijää.

– Kesäkävelykatu oli kovassa käytössä erityisesti heinäkuun tapahtumaviikolla, kun kaupungin keskustassa liikkui poikkeuksellisen paljon jalankulkijoita. Katu helpotti monien tapahtumakävijöiden kulkemista keskustassa, kertoo Porin kaupungin liikenneinsinööri Sanna Välimäki.

Kesäkuussa avattu kesäkävelykatu oli jatkoa viime vuonna toteutetulle kokeilulle. Väliaikaisen kävelykadun vastaanotto on ollut kirjavaa.

– Reilun kuukauden keskustassa toiminut kesäkävelykatu on puhututtanut niin porilaisia kuin Porissa vierailleitakin. Kannanottoja on tullut puolesta ja vastaan, selventää Välimäki.

Mielipiteitä kesäkävelykadusta ja sen toteutuksesta kerätäänkin nyt verkkokyselyn avulla. Kyselyn tuloksia hyödynnetään keskustan kehittämisessä. Kysely on avoinna 18. elokuuta asti.

 


Ihmisiä kesäkävelykadulla