Ihmisiä Taavi-sillalla

Kevään varmin merkki – Taavi-silta on saapunut Etelärantaan

Taavi-sillan asennustyöt on saatu valmiiksi, ja silta on nyt käyttökunnossa. Myös Kirjurinluodon edustan suihkulähde saadaan toimintaan näillä näkymin vielä ennen vappua.

Ihmisiä Taavi-sillalla

Taavi hinattiin keskustaan aikaisemmin viikolla ja asennustyöt päästiin aloittamaan tänään aamulla.

– Alhaisen vedenpinnan pelättiin tänä vuonna hankaloittavan asennustöitä, mutta melko nopeasti silta kuitenkin saatiin paikoilleen, iloitsee maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalainen Porin kaupungilta.

– Siivoustöitä sillalla vielä tehdään ja myös uusi kyltti on tarkoitus asentaa paikoilleen, mutta kyllä siellä jo kävellä voi, kertoo Ihalainen.

Taavi-kävelysilta ilahduttaa kulkijoita läpi kesän. Syksyllä se siirretään takaisin Pihlavanlahdelle talvisäilöön.

Taavi-sillan venepaikkojen poijut tuodaan paikoilleen myöhemmin keväällä, samassa yhteydessä Jokisataman muiden venelaitureiden kanssa.

 


Ihmisiä Taavi-sillalla