Kurki pellolla

Kevätseurantahaaste kerännyt jo runsaasti osallistumisia

Kurjet ovat saapuneet joutsenten, hanhien, töyhtöhyyppien ja kiurujen seuraksi. Kyykäärme luikerteli pyörätiellä. Krookukset kukkivat ihan juuri! Myös ensimmäiset Reilut suklaalevyt on lähetetty innokkaille kevään seuraajille.

Kurki pellolla

Porilaiset ovat vastailleet vilkkaasti kevätseurantahaasteeseen ja lähettäneet toinen toistaan sykähdyttävämpiä kuvia muun muassa keltaisista leskenlehdistä ja aamukahvihetkeä tervehtimään tulleista perhosista.

Kevätseurantahaaste jatkuu vielä kaksi viikkoa

Kevään edistymistä voi tarkkailla itselle sopivimmalla tavalla: parvekkeella istuskellessa, kotipihassa puuhaillessa, koiraa ulkoiluttaessa, hikilenkillä, tai vaikka luontoretkellä.

Ilmoita keväthavaintosi kirjoittamalla tai kuvan kera osoitteessa pori.fi/kevätseuranta. Palkitsemme joka viikko kaksi keväthavainnoitsijaa Reilun kaupan suklaalla.  

Kevätseurannan iloa myös lapsille

Mikäli kevätseuranta tuntuu itselle koukuttavalta harrastukselta, järjestää myös lasten ja nuorten ympäristönsuojelu- ja luonnonharrastusjärjestö Luonto-Liitto jokavuotisen Kevätseuranta -kampanjansa, jonka tiimoilta havainnoidaan 41 vakiolajia ja vuosittain vaihtuvia teemalajeja.

Tämän kevään teemana ovat joutomaat kuten tienpientareet, metsänreunat, sähkölinjat ja teollisuusalueiden hylätyt maa-alueet. Havainnot voi ilmoittaa sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kevatseuranta.fi

Luonto-Liitolla on myös lapsille oma kevätseuranta, jossa tarkkaillaan kolmeatoista tuttua ja helppoa kevätlajia.  

 


Kurki pellolla