#porineuloo -kampanjan töitä

Kotiseuturakkaus näkyy käsitöissä – #porineuloo innosti asukkaat tekemään käsitöitä poriksi

Porin kaupungin käsityöhaaste on saanut porilaisten puikot kilisemään, virkkuukoukut viuhumaan ja ompelukoneet surraamaan. Marraskuussa julkaistu #porineuloo-kampanja on innoittanut kymmeniä käsityön ystäviä.

#porineuloo -kampanjan töitä

– Kaupunkilaisten käyttöön avattu Pori Sans -fontti on taipunut porilaisten käsissä mitä upeimmiksi töiksi: esimerkiksi tuttinauhaksi presidentin vauvalle, villapuseroksi karhulle, asusteiksi ystäville ja suojapussiksi läppärille. Olemme todella ilahtuneita porilaisten kekseliäisyydestä, viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala sanoo.

Myös Porin seudun kansalaisopisto järjesti oman kurssin #porineuloo-kampanjan innoittamana.

– On ollut ilo huomata, että kampanja on tuonut porilaisia yhteen. Pori Sans –fontti on luotu yhdessä kaupunkilaisten kanssa osana brändiuudistusta. Käsityöhaasteen avulla halusimme jatkaa brändin todeksi elämistä porilaisten kanssa. Toivottavasti käsityöinnostus jatkuu varsinaisen kampanja-ajan päätyttyäkin, Rajala hymyilee.

Kampanjan aikana oli myös mahdollista ottaa osaa kilpailuun lähettämällä kuvan omasta #porineuloo-käsityöstään sosiaalisessa mediassa tai sähköpostilla huhtikuun loppuun mennessä. Kilpailuun osallistuneiden kesken on arvottu Pori-aiheisia tuotepalkintoja. Voittajiin on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti.

#porineuloo-kilpailuun osallistuneita käsitöitä voi ihailla osoitteessa pori.fi/porineuloo, josta löytyy myös edelleen käsityöohje P-kirjaimelle.

Kuvassa: Pipo, Marika Virtanen; Suojapussi tietokoneelle, Arja Valli; Pusero karhulle, Eija Virtanen; Villasukat, Päivi Ramstedt


#porineuloo -kampanjan töitä