Liikennemerkki

Kunnossapitotyöt vaikuttavat pysäköintijärjestelyihin Itsenäisyydenkadulla

Itsenäisyydenkadulla uimahallia vastapäätä olevilla parkkialueilla tehdään kunnossapitotöitä, jotka rajoittavat alueen pysäköintiä maanantaina 4. lokakuuta.

Liikennemerkki

– Pysäköintialueella puhdistetaan nurmikkoaluetta ja siirtokehotus on voimassa maanantain ajan, mutta työn arvioidaan kestävän kahdesta kolmeen päivää. Toivomme alueella liikkuvilta yleistä varoivaisuutta liikenteessä, sillä kunnossapitotyöt vaativat myös tiellä liikkumista, kertoo tiemestari Jyrki Kartastenpää.

Kunnostettavien alueiden pysäköintiä rajoitetaan siirtokehotuskylteillä. Kylteissä on päivämäärä ja kellonaika, johon mennessä autot tulee siirtää kyseiseltä alueelta pois. Mikäli siirtokehotuksia ei ole noudatettu, tehdään ajoneuvoille lähisiirto. Lähisiirrosta aiheutuneista kustannuksista peritään siirtomaksu ajoneuvon omistajalta tai haltijalta. Siirtomaksu on 85 euroa, jonka lisäksi peritään 24 prosentin arvonlisävero.

Alueella pysäköivien toivotaan noudattavan siirtokehotusmerkkejä, jotta kunnossapitotyöt saadaan tehtyä mahdollisimman sujuvasti.

 


Liikennemerkki