Rakkauskarhu

Leo-Pekka Tähden EM-kisamenestys poiki tukimallin vammaisurheilun edistämiseksi

Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että kaupungin lahjoitusrahastojen yhteyteen avataan uusi Leo-Pekka Tähden mukaan nimetty vammaisurheilua sekä erityislasten ja -nuorten liikunnan edellytyksiä tukeva rahasto. Tähden EM-kilpailumenestyksestä esitetään lahjoitettavaksi kaupunginhallituksen määrärahoja yhteensä 10 000 euroa tähän rahastoon.

Rakkauskarhu

– Tarkoituksena on, että Leo-Pekka Tähden nimeä kantavasta rahastosta voidaan jatkossa kohdentaa tukea vammaisurheilun sekä erityislasten ja -nuorten liikunnan edellytysten tukemiseen. Lasten ja nuorten yhdenvertaisten harrastus- ja liikkumismahdollisuuksien edistäminen on erittäin tärkeää. Vammaisurheilun ja erityislasten sekä -nuorten kohdalla tuki on erityisen perusteltua, jotta liikkuminen olisi mahdollista jokaiselle, toteaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.

Tuen hakemisesta ja jakamisesta laaditaan vielä erikseen tarkemmat periaatteet, joiden mukaan tukea tullaan rahastosta jatkossa jakamaan. Leo-Pekka Tähti tulee olemaan mukana määrittämässä tuen kohdentamista.

– Vammaisurheilun puolella eteen tulee monenlaisia haasteita, esimerkiksi välineisiin, harjoitusympäristöihin sekä valmennukseen liittyen. On hienoa, että nimeäni kantavasta rahastosta voidaan tukea vammaisurheilua. Urheilun harrastamisen mahdollistaminen, taustasta huolimatta on asia, jota haluan itsekin olla mukana edistämässä, sanoo Tähti.

Porin kaupunginhallitus käsittelee lahjoitusta kokouksessaan 21. kesäkuuta. Tarkoituksena on lahjoittaa kummastakin Tähden EM-kullasta 5000 euroa eli yhteensä 10 000 euroa.


Rakkauskarhu