Kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot

Ministerien kirjastokiertue starttaa Porista – Haavisto ja Kiuru esittelevät hallitusohjelmaa pääkirjastossa

Ulkoministeri Pekka Haavisto sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru pitävät Porin kaupunginkirjastolla lauantaina 15. kesäkuuta kansalaisinfotilaisuuden hallitusohjelmasta. Tilaisuudessa on mahdollista esittää kysymyksiä ministereille hallitusohjelmaan liittyen.

Kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot

– Ministerikiertue sopii mainiosti kirjastoon, sillä kirjastojen laissa määriteltyihin tehtäviin kuuluu edistää demokratiaa, yhdenvertaisuutta ja sivistystä. Kirjasto myös ehkäisee tiedollista syrjäytymistä. On hienoa, että Pori saa kunnian aloittaa kirjastokiertueen, iloitsee Porin kaupunginkirjaston vs. kirjastotoimenjohtaja Paula Kauppila.

Ministerien kirjastokiertue liittyy hallituksen lupaukseen, joka annettiin Helsingin Oodi-kirjastossa hallitusohjelman julkistamisen yhteydessä. Tavoitteena on, että jokainen ministeri jalkautuu kolmeen suomalaiseen kirjastoon kertomaan ja keskustelemaan hallitusohjelmasta.

Kaikille avoin kansalaisinfo järjestetään Porin pääkirjaston aikuisten osastolla lauantaina 15. kesäkuuta kello 13.30–15.

 


Kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot