musta juliste jossa kaksi viinikorkkia penkillä ja teksti jos välität nuorista et välitä heille päihteitä

Päättäjäispäivän juhlinnassa muistettava vastuu, turvallisuus ja laki

Tulevana lauantaina moni nuori viettää kouluvuoden päättäjäisiä. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat sekä virkavallan edustaja muistuttavat, että juhlahetkessäkin on niin vanhempien kuin nuorten tärkeä muistaa vastuu, turvallisuus ja lainsäädäntö.

musta juliste jossa kaksi viinikorkkia penkillä ja teksti jos välität nuorista et välitä heille päihteitä

Koulujen päätöspäivä on suuri nuorisojuhla, johon osalla nuorista kuuluu alkoholin käyttö. Ehkäisevän päihdetyön toimijat ja viranomaistahot haluavat päättäjäisten kynnyksellä muistuttaa aikuisia siitä, että alkoholin ja muiden päihteiden välittäminen alaikäiselle on paitsi rikos, myös haitallista hyvinvoinnille, terveydelle sekä turvallisuudelle.

– Sosiaalinen paine kokeilla ja käyttää alkoholia tai muita päihteitä on koulujen päättäjäisten iltana erityisen suuri. Alkoholin kokeilun vaikutukset ovat nuorille usein hyvin arvaamattomia, kertoo ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Anna Kenni Porin perusturvasta.

Tietoa alkoholimääristä on saatettu hankkia kavereilta, internetistä tai sosiaalisesta mediasta. Noin 90 % nuorten käyttämästä alkoholista tulee laittoman välittämisen kautta. Alkoholin hallussapito on alaikäisen kohdalla rikos. Tästä poliisi voi kirjoittaa sakon paikan päällä tai tehdä tapahtuneesta rikosilmoituksen ja selvittää tapahtunutta jälkeenpäin nuoren ja tämän huoltajien kanssa.

– Poliisi ilmoittaa kohtaamistaan päihtyneistä tai alkoholia hallussaan pitävistä nuorista aina nuorten koteihin ja tekee myös tapahtuneesta aina ilmoituksen sosiaaliviranomaiselle, muistuttaa rikosylikonstaapeli Teemu Huttunen. Huttunen toimii myös Satakunnan ennalta estävän toiminnan ryhmänjohtajana Lounais-Suomen poliisilaitoksella.

Päihteiden välittäminen nuorille on rikoksen lisäksi myös turvallisuuskysymys. Tapaturman riski korostuu nuorilla esimerkiksi kokoontumispaikoilla, rannoilla, puistoissa ja koulujen pihoilla, joissa kaatumiset ja putoamiset voivat johtaa vakaviin vaaratilanteisiin. Päihtymys altistaa myös rikoksen uhriksi joutumiselle.

– Jos kaveri on huonossa kunnossa, niin häntä ei pidä jättää yksin vaan soittaa apua, ensihoidon kenttäjohtaja Heikki Lampinen Satasairaalasta tähdentää.

Vanhempien on hyvä tietää missä ja kenen kanssa nuori viettää koulun päättymistä. Vanhempien on hyvä sopia yhteisistä pelisäännöistä lastensa ja nuortensa kanssa ennen iltaa. On tärkeää, että vanhemmat ovat yhteydessä nuoreensa illan mittaan ja varmistavat, että jos on sovittu yökylään menosta, nuori todella menee sinne, minne on luvannut. Nuoria on hyvä vastuuttaa, mutta pitää myös muistaa, että loppupeleissä vastuu on aina vanhemmilla. Puhelimeen on tärkeä vastata, vaikka numero olisi vieras. Myöskin nuorille on tärkeä muistuttaa, että puhelimessa on riittävästi virtaa.

– Porin kaupungin nuorisopäivystäjät joutuvat usein tilanteeseen, ettei vanhempien puhelinnumeroita muisteta ulkoa ja puhelimen akku on tyhjä, joten vanhempia ei saada tavoitettua. Vinkkinä voisi sanoa vanhemmille, että muistuttaa nuortaan lämpimien vaatteiden lisäksi pakkaamaan varavirtalähteen mukaan, kehottaa johtava sosiaalityöntekijä Piia Pihlajamäki Porin perusturvan yhteistoiminta-alueen sosiaalipäivystyksestä.

 


musta juliste jossa kaksi viinikorkkia penkillä ja teksti jos välität nuorista et välitä heille päihteitä