Ota lava haltuun!

Paikalliset seurat, yhdistykset ja muut toimijat mukaan Korttelifestareille

Elokuun viimeisenä lauantaina, 29.elokuuta järjestettäviin Korttelifestareihin haetaan tänä vuonna esiintyjien lisäksi mukaan myös paikallisia toimijoita järjestämään oheisohjelmaa ja esittelemään toimintaansa. Osallistuminen on maksutonta sekä yleisölle että toimijoille.

Ota lava haltuun!

– Tapahtuma-alueella Kauppatorin Satakieli-lavalta Eetunaukion lavalle ja kävelykadulle voi järjestää ohjelmaa vaikka katukoriksesta köydenvetoon ja kasvomaalaukseen. Muun oheisohjelman järjestäminen tukee tapahtumaideaa yhteisöllisestä kyläjuhlasta. Vain mielikuvitus on rajana, kannustaa Korttelifestareiden tuottaja Juuli Ojansuu.

Paikalliset toimijat voivat hakea mukaan 2. elokuuta asti. Vapaamuotoiseen hakemukseen voi kirjoittaa järjestäjätahon, yhteyshenkilön, idean järjestettävästä oheisohjelmasta sekä muut toiveet toivotun tilan laajuudesta ja sähkön tarpeesta. Hakemukset pyydetään sähköpostitse osoitteeseen juuli.ojansuu@gladmedia.fi.

Myös Korttelifestarien esiintyjähaku on vielä auki. Festareille haetaan bändien ja muusikoiden lisäksi muitakin paikallisia kykyjä eri taiteiden saralta. Esiintymään voi hakea perjantaihin 10. heinäkuuta asti tämän lomakkeen kautta.

–  Hakemuksia esiintymään on tähän mennessä tullut yli kolmekymmentä. Erityisesti porilaiset muusikot ja bändit ovat hakeneet aktiivisesti mukaan. Kannustamme edelleen myös muita eri lajien taitureita ja kykyjä hakemaan esiintymään. Vielä ehtii hyvin, kertoo Ojansuu.

Korttelifestarit pidetään Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla. Tapahtuman järjestää Porikorttelit.


Ota lava haltuun!