Nuija

Perusturvan säästöehdotukset lautakunnan käsittelyssä

Perusturvalautakunta kokoontui torstai-iltana 24.9. käsittelemään vuoden 2021 talousarviota ja siihen liittyviä merkittäviä perusturvan toimintaa koskevia säästöehdotuksia.

Nuija

− Perusturvassa on käyty tarkasti läpi kaikki palvelut ja etsitty mahdollisia säästökohteita, jotta toiminta olisi mahdollista järjestää kaupunginhallituksen myöntämän talousarvion raamin mukaisesti. Lakisääteisiä palveluja ei voida jättää toteuttamatta, joten 8,5 miljoonan euron säästön on löydyttävä muista palveluista. Lautakunta hyväksyi useita esitettyjä säästöjä, ja päätyi äänestyksen jälkeen hylkäämään neljä esitystä. Hylätyt esitykset on kuitenkin mahdollista sisällyttää tuottavuusohjelmaan. On tärkeää, että nyt tehdyt päätökset ovat linjassa tuottavuusohjelman kanssa, perusturvalautakunnan puheenjohtaja Sonja Myllykoski tiivistää kokouksen sisältöä.
 
Lautakunta päätti seuraavaa:
 
Sosiaali- ja perhepalvelut
Hyväksytyt esitykset:

  • Tilapäishoitoyksikkö Poijun toiminnan muutos pitkäaikaiseksi asumiseksi. Tilapäishoito ostetaan ostopalveluna. Esitys hyväksyttiin lisäkirjauksella: Muutoksen yhteydessä varmistetaan tilapäishoidon ja äkillisten tilanteiden hoitokapasiteetin riittävyys.
  • Aikuissosiaalityön välivuokraustoiminnan supistaminen.
  • Kotiranta I toiminnan lopettaminen. Esitys hyväksyttiin äänestyksen jälkeen.

 Hylätyt esitykset:

  • Pormestarinluodon ja Pihlavan asukastupien toiminnan lopettaminen. Lautakunta päätti äänestyksen jälkeen, että Pihlavan asukastupa jatkaa toimintaa entiseen malliin. Pormestarinluodon asukastuvan toiminnasta voidaan pyrkiä tekemään yhteistyösopimus esimerkiksi Pormestarinluodon asukasyhdistyksen kanssa. Toiminta ei Pormestarinluodossakaan saa kuitenkaan loppua.

Terveys- ja sairaalapalvelut:
Hyväksytyt esitykset:

  • Saattohoitopalvelun ostamisen lopettaminen. Saattohoito toteutetaan jatkossa omana toimintana.
  • Psykososiaalisten palveluiden asumispalveluiden ostopalveluja karsitaan.
  • Psykososiaalisten palveluiden tilamuutokset sijoittamalla työtoiminta Jopi, päivätoiminta Tinki, kohtaamispaikka Positiimi, Liikkuva Tuki LiiTu sekä päihdekurssin toiminta ja nuorten vastaanotto samaan osoitteeseen.
  • Asiakkaiden neuvontapalvelujen toimintamallin painopistettä muutetaan ja neuvontayhteistyötä 3. sektorin kanssa vahvistetaan.

 
Hylätyt esitykset:

  • Sairaalapalveluiden Noormarkun akuutti lyhytaikaishoidon osastotoiminnan lopettaminen. Esitys hylättiin äänestyksen jälkeen. Noormarkun akuutin lyhytaikaishoidon yksikön tulevaisuus ratkaistaan osana tuottavuusohjelmaa ja sen viitoittamaa palvelurakenteen muutosta.

 Vanhuspalvelut:
Hyväksytyt esitykset:

  • Kotiranta II toiminnan lopettaminen vuoden 2020 loppuun. Lavian toiminta keskittyy Aleksinhoviin. Asiakkaat hoidetaan toisissa yksiköissä.
  • Uudenkoiviston vanhustentalon vuokraustoiminnasta luopuminen vanhuspalveluiden toimesta.

 Hylätyt esitykset:

  • Himmelin ja Kyläsaaren ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon hallittu lopettaminen vuoden 2021 loppuun mennessä. Lautakunta päätti äänestyksen jälkeen, että Himmelin pitkäaikaishoidon yksikön toiminnot lopetetaan hallitusti vuoden 2021 loppuun mennessä. Kyläsaaren pitkäaikaishoidon yksikön tulevaisuus ratkaistaan osana tuottavuusohjelmaa ja sen viitoittamaa palvelurakenteen muutosta. Päätöksissä tulee huomioida Kyläsaaren eri osastojen toiminnot.
  • Noormarkun vanhuspalveluiden lähipalvelukeskuksen toiminnan lopettaminen vuoden 2020 loppuun. Lautakunta päätti äänestyksen jälkeen, että Noormarkun vanhuspalveluiden lähipalvelukeskuksen tulevaisuus ratkaistaan osana tuottavuusohjelmaa ja sen viitoittamaa palvelurakenteen muutosta.

 
Palvelualueille kohdistuvien säästöehdotusten lisäksi käsiteltiin perusturvan sisäisten palveluiden sekä erikoissairaanhoidon säästöesitykset. Sisäisten palveluiden osalta päätettiin, että eläköityvän henkilöstön tilalle ei rekrytoida uusia henkilöitä. Erikoissairaanhoidon ostoja päätettiin vähentää 2,5 miljoonalla eurolla.
 
Päätösten jälkeen perusturvan talousarvio ylittää kaupunginhallituksen antaman raamin reilulla kolmella miljoonalla eurolla.
 
Perusturvan talousarvioesitys etenee kaupunginhallituksen päättämän aikatauluprosessin mukaisesti kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden loppuun mennessä. Jos kaupunginvaltuusto hyväksyy perusturvan talousarvioesityksen ja ehdotetut säästötoimenpiteet päätetään toteuttaa, kaikkien lopetettavaksi esitettyjen yksiköiden osalta henkilökunnan kanssa käydään neuvotteluja toisiin yksiköihin siirtymisestä. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti henkilöstön kanssa ei tulla keskustelemaan lomauttamisista tai irtisanomisista.
 
− On tärkeä muistaa, että myös nyt lopetettavaksi esitetyt toiminnot ovat olleet tärkeä osa perusturvan palveluiden kokonaisuutta ja jokaisessa suljettavaksi esitetyssä toiminnossa on tehty hyvää ja tärkeää työtä kuntalaisten hyvinvoinnin tueksi. Ehdotettujen muutosten toteuttaminen tulee vaatimaan palveluiden ja toimintojen uudelleenjärjestelyjä, perusturvajohtaja Sanna Mustajoki-Kunnas muistuttaa.  
 


Nuija