Jalkapalloja ja lapsia

Pesäkarhujen hyväntekeväisyysottelu tukemassa porilaisia iltapäiväkerhoja

Pesäkarhujen perinteinen hyväntekeväisyysottelu pelataan tänä vuonna ensimmäisessä puolivälieräsarjan kotiottelussa. Hyväntekeväisyysottelussa mukana toimivat joukkueen yhteistyökumppanit mahdollistavat tapahtumaan yleisölle vapaan pääsyn. Osa ottelun tuotosta lahjoitetaan kauden 2020 lahjoituskohteelle, Porin kaupungin iltapäiväkerhoille.

Jalkapalloja ja lapsia

Iltapäiväkerhoja on Porin alueella 24 ja niihin osallistuu yli 700 lasta.

– Iltispäivät koostuvat vapaan leikin ohella ohjatusta toiminnasta, kuten liikuntatuokioista, askartelusta, musiikista, kirjallisuudesta, ulkoilusta, media- ja tunnetaitojen harjaannuttamisesta sekä arjen taitojen harjoittelusta ja sosiaalisten taitojen opettelusta, Porin kaupungin sivistystoimialan opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen kuvaa.

Vaikka toiminta on ohjattua ja suunnitelmallista, välillä ohjelmaa rakennetaan myös lasten toiveiden pohjalta. Tiirikaisen mukaan mahdollisuus lepoon ja rauhoittumiseen on muun toiminnan lisäksi tärkeä asia iltapäiväkerhojen arjessa. Kokonaisuutena iltapäiväkerhot eivät ole pelkkää ajanvietettä, vaan toiminta tukee myös merkittävästi lasten kehitystä.

– Toiminnalla on suuri merkitys muun muassa syrjäytymisen ehkäisyssä, kaverisuhteiden muodostumisessa, tunne-elämän kehityksessä, lasten hyvinvoinnin ja tasa-arvoisuuden edistämisessä ja ennen kaikkea turvallisuuden tunteen lisäämisessä, Tiirikainen kertoo.

Iltapäiväkerhot ovat monelle lapselle tärkeä osa arkea ja ne tarjoavat turvallisen paikan leikkiä ja oppia. Muun muassa näistä syistä kerhot valittiin Pesäkarhujen hyväntekeväisyysottelun lahjoituskohteeksi.


Jalkapalloja ja lapsia