Etelärantaa pilvisenä kesäpäivänä

Pori ja muut yliopistokeskuskaupungit mukaan ekosysteemisopimusmenettelyyn

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti tänään, että Pori sekä muut yliopistokeskuskaupungit ovat mukana, kun valtio ja yliopistovetoiset kaupungit sopivat ekosysteemisopimuksista, jotka mahdollistavat kaupunkien ja valtion tiiviimmän yhteistyön tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden tueksi.

Etelärantaa pilvisenä kesäpäivänä

Suomen yliopistokeskuskaupungit ja niiden maakunnat ovat yhdessä esittäneet sitä, että ekosysteemisopimukset tulisivat koskemaan myös niitä ja tämä TEM:n tänään tiedottama menettely vastaa hyvin asetettua tavoitetta toteavat kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä. Samalla sekä Luukkonen että Aro-Heinilä antavat tunnustusta maan hallituksen aluepoliittiselle toiminnalle ja satakuntalaisille toimijoille, jotka ovat edistäneet Porin ja muiden yliopistokeskuskaupunkien pääsyä kukaan tähän ekosysteemisopimusmenettelyyn. 

Ekosysteemisopimukset solmitaan pääkaupunkiseudun sekä muiden yliopistokaupunkien ja yliopistokeskuskaupunkien kanssa. Mukana ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Rovaniemi, Vaasa, Joensuu, Kuopio, Jyväskylä, Lappeenranta, Lahti, Pori, Seinäjoki, Mikkeli, Kajaani ja Kokkola.

Solmittavilla sopimuksilla kehitetään innovaatiotoiminnan ekosysteemejä eli tiiviitä yhteistoimintaverkostoja, vahvistetaan osaamiskärkiä sekä lisätään vaikuttavuutta. Samalla kootaan tutkimusta ja sitä hyödyntäviä verkostoja isommiksi osaamiskeskittymiksi, joissa eri toimijat täydentävät toisiaan. Erityisenä tavoitteena on hyödyntää kaupunkien isot tulevaisuusinvestoinnit innovaatioiden kehitysalustoina.

Toimintamallilla voidaan kehittää uutta, tukea elinkeinoelämää ja yrityksiä sekä kehittää alueiden omia vahvuuksia. Sopimusten myötä kaupungeille avautuu myös uudenlaisia kansainvälisiä ja kansallisia verkostoja.

Ekosysteemisopimukset toteutetaan osana uutta EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021–2027 -ohjelmaa. Ne toteuttavat EU:n kestävän kaupunkikehittämisen tavoitteita Suomessa. Käynnissä olevalla ohjelmakaudella kestävää kaupunkikehittämistä on toteutettu Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteisen strategian kautta. Tulevalla kaudella mahdollisuudet laajenevat nyt useampaan kaupunkiin ja kaupunkien kautta laajemmin maakuntiin.

 Ekosysteemisopimukset ovat osa hallituksen toimia, joilla Suomesta halutaan luoda vuoteen 2030 mennessä maailman toimivin kokeilu- ja innovaatioympäristö, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Solmittavat sopimukset ovat luonteeltaan aiesopimuksia, joiden toteutusta arvioidaan ja tarkistetaan määräajoin. Tarkemmat ohjeet menettelystä annetaan kaupungeille touko-kesäkuun vaihteessa. 
 


Etelärantaa pilvisenä kesäpäivänä