Yksityiskohta Promenadikeskuksen seinästä, Pori Sinfoniettan valkoinen valokyltti

Pori Sinfonietta tiedottaa syyskauden ohjelmastaan elokuussa

Pori Sinfoniettan kevätkausi päättyi juhannuspäivänä Kesäkamari 2020 -sarjan päätöskonsertilla. Koronatilanteen takia syksyn ohjelmistosta kerrotaan tavallista myöhemmin.

Yksityiskohta Promenadikeskuksen seinästä, Pori Sinfoniettan valkoinen valokyltti

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Pori Sinfoniettan kevätkauden oli tarkoitus päättyä lauantaina 27.6. Forssassa Musica Kalevi Aho -festivaalilla. Koronatilanteen vuoksi festivaaliorganisaatio siirsi tapahtumaa vuodella ja Pori Sinfoniettan festivaalikonsertti kuullaan 19.6.2021.  

Pori Sinfoniettan kevätkauden päätöksenä soi Kesäkamari 2020 -sarja orkesterin YouTube-kanavalla. Kuusiosaisen konserttisarjan päätöskonsertti ensiesitettiin juhannuspäivänä. Kaikki konsertit ovat katsottavissa YouTubessa koko kesän.

Syyskaudesta lisää elokuussa  

Pori Sinfonietta julkaisee normaalisti syyskauden ohjelmistonsa touko-kesäkuussa. Tänä vuonna koronavirusepidemian aiheuttaman epävarmuuden vuoksi orkesteri kertoo syyskauden ohjelmastaan tarkemmin elokuussa, mahdollisesti ensin alkukauden ja vasta myöhemmin loppuvuoden konserttien osalta.   

Keväältä peruuntuneita, syksyyn siirrettyjä konsertteja ovat:  

1.10. Pori Organ -festivaali: Calm sea  
12.11. My name is James Bond  
27.11. Il Maestro di Cappella & Cavalleria rusticana  

Muille kevätkauden peruuntuneille konserteille ei ole vielä uutta päivää. Peruuntuneet konsertit saatetaan toteuttaa myöhemmin tulevaisuudessa.

Jos sinulla on lippu peruuntuneeseen konserttiin, voit vaihtaa sen Pori Sinfoniettan lahjakorttiin Visit Porissa (Itäpuisto 7, ma-pe 9-16.30) tai palauttaa lipun Ticketmasteriin lippukaupan palautusehtojen mukaisesti.

Syyskauden konserttilippuja myyntiin elokuussa  

Turvallisuusmääräysten mukainen määrä kertalippuja konsertteihin tulee myyntiin Ticketmasteriin elokuussa.  

Syyskaudelle 2020 Pori Sinfonietta ei myy kausikortteja koronaepidemian aiheuttaman epävarmuuden ja mahdollisten rajoitusten ja muutosten vuoksi. Linjaus syyskauden kausikorttien suhteen on samansuuntainen monien muiden Suomen sinfoniaorkestereiden kanssa. Vuoden voimassa olevia Kymppikortteja myydään syksyllä normaaliin tapaan. 

Kevään 2020 kausikorttilaisille korvataan toteutumatta jääneet konsertit Pori Sinfoniettan lahjakortein. Lahjakortit ovat voimassa vuoden ja käyvät vapaavalintaisiin Pori Sinfoniettan tuottamiin normaalihintaisiin konsertteihin tai kevään 2021 kausikortin osamaksuna.

Asiakkaat odottavat konserttien alkamista  

Pori Sinfonietta toteutti kesäkuun alkupuolella asiakaskyselyn tulevasta syyskaudesta.  

Kyselystä selvisi, että vastaajat odottavat jo Promenadisalin konserttien alkamista ja lähes 72 prosenttia on valmiita käymään konserteissa heti, kun niitä aletaan taas järjestää. Tärkeimmiksi turvatoimiksi koettiin turvavälit salissa ja muissa tiloissa, käsien desinfiointiaineen saatavuus sekä jonotusohjeet saliin ja eteispalveluun.  

Pori Sinfonietta seuraa Suomen hallituksen, Lounais-Suomen aluehallintoviraston ja kaupungin linjauksia yleisötilaisuuksien järjestämisestä ja toimii niiden puitteissa.

Aurinkoista ja turvallista kesää! 

 


Yksityiskohta Promenadikeskuksen seinästä, Pori Sinfoniettan valkoinen valokyltti