Sellon lumoa

Pori Sinfoniettan ylikapellimestari Tibor Bogányi: ”Orkesteri on sillä tasolla, että hyvin uskaltaa lähteä tarjoamaan näin vaikeaa teosta” – Sellon lumoa -konsertin solistivieras Ylinen ja Bogányi ovat vanhoja opiskelukavereita

Pori Sinfoniettan Sellon lumoa -konsertin ohjelmassa ovat Vivaldin Kaksoissellokonsertto, Schumannin Sellokonsertto ja Ginasteran Variaciones Concertantes, jonka haasteet Pori Sinfonietta on ottanut ylikapellimestari Bogányin mukaan erinomaisesti vastaan.

Sellon lumoa

Sellon lumoa -konsertin solistivieras Tuomas Ylinen ja Pori Sinfoniettan ylikapellimestari ja sellisti Tibor Bogányi tuntevat toisensa jo vuosien takaa. Sellistit olivat Sibelius-Akatemiassa samaan aikaan Hannu Kiisken opissa.

– Kemiat synkkasivat hyvin heti jo silloin 15 vuotta sitten. Hauskaa, että saadaan soitta täällä yhdessä Vivaldin Kaksoissellokonsertto, Ylinen aloittaa.

– Onhan tarinoita vaikka kuinka, Bogányikin naurahtaa.

Sekä Ylinen että Bogányi soittivat Kiisken soolosekstetissä. He ovat aiemmin tulkinneet yhdessä muun muassa Brahmsin Kaksoissellokonserton ja Joonas Kokkosen Sellokonserton.

– Vivaldi oli aikaansa edellä. Kaksoissellokonsertto on iskevä teos, jossa on paljon karaktääriä. Sen ajan rokkia, Ylinen miettii.

Molemmat solistiosuudet ovat tasavertaisia ja vuorottelevat.

Vivaldin lisäksi Ylisen sellotaituruutta päästään kuulemaan Schumannin Sellokonsertossa. Schumann edustaa saksalaista romantiikkaa parhaimmillaan, Ylinen kuvailee.

– Teoksessa on paljon dialogia solistin ja orkesterin välillä. Se on herkkä, mielenkiintoinen ja melankolinen.

Schumannin sävellyksessä erityistä on se, että kaikki teoksen kolme osaa on nidottu yhteen – vastoin traditiota.

– Osat sulautuvat mestarillisesti toisiinsa! Tunnelma vaihtuu nopeasti. Schumannilla oli tiettävästi mielenterveysongelmia. Hän sävelsi teoksen hyvin lyhyessä ajassa ja luultavasti vähän maanisessa olotilassa.

Kolmas konsertin teoksista on Ginasteran Variaciones Concertantes, jossa lähes jokaisella soittimella on oma soolonsa.

– Teos on erittäin vaarallinen valinta. Mutta orkesteri on sillä tasolla, että hyvin uskaltaa lähteä tarjoamaan näin vaikeaa teosta. Lähes jokainen soitin pääsee näyttäytymään, soolot ovat todella isot. Soittajat ovat yksittäin solistitasolla, Bogányi toteaa hymyillen.

Bogányi kuvailee Ginasteran sävellystä suomalaisen korvaa miellyttäväksi, sillä latinalaisamerikkalaisesta teoksesta on kuultavissa suomalaisille rakkaan tangon tutuksi tuomaa haikeutta, kiihkoa ja rytmiä.


Tuomas Ylinen

​Tuomas Ylinen soittaa Giovanni Grancino -arvoselloa vuodelta 1704. Hänen isänsä suku on Kankaanpäästä, joten Porin konserttiin on tulossa tuttuja. Kuva: Henrika Bäcklund

 Ylinen soittaa konsertissa arvoselloa, milanolaista vuoden 1704 Giovanni Grancinoa. Soitin on ollut Ylisen omistuksessa vuoden verran. Yhteistyö soittajan ja soittimen välillä on alkanut mallikkaasti. Soittimesta löytyy edelleen uusia sävyjä, Ylinen kertoo.

– Hankin sen Helsingin kaupunginorkesterin entiseltä soolosellistiltä Veikko Höylältä. Hän soitti sen kanssa noin 50 vuotta.

Tuomas Ylinen on Helsingin kaupunginorkesterin 1. soolosellisti. Lisäksi hän muun muassa opettaa Sibelius-Akatemiassa. Ylinen perusti vuonna 2004 trion yhdessä viulisti Pietari Inkisen ja pianisti Valeria Resjanin kanssa. Trio on pitänyt runsaasti konsertteja niin Suomessa kuin ulkomailla.

– Monipuolista muusikon elämää on saanut elää, Ylinen kiteyttää.

——————

Sellon lumoa
To 21.3. klo 19 Promenadisali 

Tibor Bogányi, kapellimestari & sello
Tuomas Ylinen, sello

Antonio Vivaldi: Kaksoissellokonsertto
Robert Schumann: Sellokonsertto op. 129
Alberto Ginastera: Variaciones Concertantes

Palmgren Promenadissa -aulasoitto klo 18.30 alkaen.

Liput: Ticketmaster 25 € / 20 € / 7,50 €

Avoin kenraaliharjoitus torstaina 21.3. klo 11, Promenadisali.


Sellon lumoa