Gallen-Kallelankatu torilta päin

Poriin avataan taas kesäkävelykatu

Porin keskusta saa hetkellisesti uuden kävelykadun, kun osa Antinkadusta ja Gallen-Kallelankadusta suljetaan yksinomaan kevyen liikenteen kulkijoille reiluksi kuukaudeksi.

Gallen-Kallelankatu torilta päin

Kesäkävelykatu alkaa Valtakadulta ja jatkuu Antinkatua pitkin aina Kauppatorille ja Gallen-Kallelankadulle. Gallen-Kallelankadun osuus kävelykadusta on noin puoli korttelia ja se sijoittuu Kauppatorin ja Pohjoispuiston välille.

Normaalisti autoliikenteelle avoimien katuosuuksien muuttaminen kesäkävelykaduksi sai alkunsa alueen ravintolayrittäjien tarpeesta saada lisää tilaa palvella kesäisin kasvavaa asiakaskuntaa.

– Kesäkävelykatu helpottaa myös SuomiAreena- ja Pori Jazz -kävijöiden kulkemista ruuhkaisella tapahtumaviikolla. Lisäksi haluamme antaa paikallisille yrityksille mahdollisuuden palvella niin matkailijoita kuin paikallisiakin asiakkaita mahdollisimman hyvin, kertoo elinkeinopäällikkö Janne Vartia.

Gallen-Kallelankadun osuus kävelykadusta suljetaan ensimmäisenä autoilijoilta maanantaina 24. kesäkuuta. Pohjoiskauppatorin ja Valtakadun välinen osuus Antinkadusta puolestaan muuttuu kävelykaduksi 3. heinäkuuta. Katuosuudet avataan jälleen autoliikenteelle 5. elokuuta.

Myös torin lähtölaitureita sivuava osuus Antinkadusta, eli Antinkatu Pohjoiskauppatorin ja Eteläkauppatorin välillä, toimii kävelykatuna 14.–26. heinäkuuta.

Väliaikaisia muutoksia joukkoliikenteeseen

Kesäkävelykatu aiheuttaa pieniä muutoksia joukkoliikenteen reitteihin keskustassa. Kesäkävelykadun ajan linja-autot ajavat kauppatorilta Pohjoiskauppatoria pitkin Nortamonkadulle, Isolinnankadulle, Mikonkadulle, Eteläpuistoon ja Itsenäisyydenkadulle. Keskusaukion kohdalta linja-autot jatkavat Itä-Poriin ja Ulvilaan tavallista reittiään.

SuomiAreenan ajan linja-autojen lähtölaiturit 9 ja 10 ovat pois käytöstä. Ahlaisiin, Lyttylään, Kankaanpäähän ja Merikarvialle ajavat linja-autot ottavat matkustajat kyytiin laiturilta 11. Citylinja ajaa pohjoiseen Puuvillan suuntaan laiturilta 6.

Myös SuomiAreenan jälkeen 22.–26. heinäkuuta linja-autojen lähtölaiturit 4, 5, 9 ja 10 ovat pois käytöstä pysäkkikatostöiden vuoksi. Kauppatorin laiturialueella on korvaavat laiturit. Töiden odotetaan valmistuvan 26. heinäkuuta mennessä. Töiden valmistuttua pysäkit ja laiturit palaavat normaaleiksi.

– Poikkeavien järjestelyjen aikana oman vuoron linja-auto tulee tarkistaa linja-auton linjakilvestä tai varmistaa kuljettajalta. Laiturialueella tulee noudattaa erityistä varovaisuutta, kun linja-autot ajavat toistensa ohitse pysäköityjen linja-autojen välissä, kertoo suunnittelija Merika Lanne.

Kesäkävelykadun järjestelyt osoitetaan liikennemerkein ja toteutetaan kukkaistutusten ja ajohidasteiden avulla. Liikenteeltä suljetuilla tieosuuksilla sallitaan huolto- ja tontille ajo sekä bussi- ja taksiliikenne.
 

Joukkoliikenteen laiturimuutokset 14.–21. heinäkuuta:

  • lähtölaiturit 9 ja 10 ovat pois käytöstä
  • Ahlaisiin, Lyttylään, Kankaanpäähän ja Merikarvialle ajavat linja-autot ottavat matkustajat kyytiin laiturilta 11
  • Citylinja pysähtyy laiturille 6 ajaessaan pohjoiseen kohti Puuvillaa, ja laiturille 7 matkalla etelään kohti matkakeskusta ja Satasairaalaa

Joukkoliikenteen laiturimuutokset 22.–26. heinäkuuta:

  • linja-autojen lähtölaiturit 4, 5, 9 ja 10 ovat pois käytöstä
  • Ahlaisiin, Lyttylään, Kankaanpäähän ja Merikarvialle ajavat linja-autot ottavat matkustajat kyytiin laiturilta 11.
  • Meri-Porin linja-autot jättävät matkustajat laiturille 11 matkallaan matkakeskukseen, ja ottavat Meri-Porin suuntaan lähtevät kyytiin laiturilta 7
  • Leppäkorpeen, Musaan ja Viasvedelle lähtevät linja-autot ottavat matkustajat kyytiin laiturilta 2
  • Citylinja pysähtyy laiturille 6 ajaessaan pohjoiseen kohti Puuvillaa, ja laiturille 7 matkalla etelään kohti matkakeskusta ja Satasairaalaa

 


Gallen-Kallelankatu torilta päin