Business Porin verkkosivuista kuva

Porilta oma verkkosivu elinkeinoelämälle – palautetta halutaan käyttäjiltä

Porin kaupunki on julkaissut elinkeinoelämälle suunnatun verkkosivuston, joka esittelee Porin seudun vahvuuksia ja mahdollisuuksia liiketoiminnan kannalta.

Business Porin verkkosivuista kuva

Sivusto on avattu osoitteeseen www.businesspori.fi

– Porilla ei ole aiemmin ollut omia verkkosivuja business-puolella. Haluamme terävöittää markkinointia ja tavoittelemme entistä aktiivisemmin uutta liiketoimintaa sekä investointeja alueelle. Nyt julkistettavalla verkkosivustolla halutaan nostaa Porin profiilia ja varmistaa, että olemme aiempaa useammin vaihtoehtojen joukossa niissä pöydissä, joissa investointeja suunnitellaan. Meillä kuitenkin prosessit toimivat hyvin ja alueelta löytyy monia valtteja elinkeinoelämän kannalta. Niistä pitää myös kertoa muille, toteaa elinkeinoyksikön päällikkö Jouko Hautamäki

Sivujen kehittämistä halutaan tehdä yhdessä käyttäjien kanssa. 

– Olemme luoneet pohjan sivuille ja nostaneet sinne alueen vahvuuksia elinkeinoelämän kannalta. Olemme haastatelleet yritysten edustajia ja koostaneet niiden perusteella näkemyksen Porin seudun vahvuuksista ja kasvun mahdollisuuksista. Haluamme kuitenkin kehittää sivuja sen mukaan, millaista tietoa businessväki haluaa Porin alueesta saada, kertoo viestintäsuunnittelija Marika Virtanen.

Palautetta kerätään suoraan verkkosivuston kautta. Siellä vieraileville aukeaa ponnahdusikkuna, jonka kautta kehitysehdotukset ja mielipiteet voi jättää.

Porin alueen eduiksi luetaan mahdollistava infra, sujuva arki, tekijäihmiset ja kasvun asenne. Eduista on puhuttu yhdessä alueella toimivien yrittäjien kanssa. 

– Olemme potentiaalinen alue, mutta tärkeimmät valttikortit on tunnistettava ja hyödynnettävä tehokkaasti markkinoinnissa. Satama, valta- ja rautatiet sekä lentokenttä muodostavat monipuolisen logistiikkainfran, mitä kovin monella kaupungilla ei ole tarjota. Lisäksi täällä on tilaa kasvulle. Taustahaastattelujen perusteella monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja luonnon läheisyys ovat tekijöitä, joita businessväki arvostaa korkealle. Täällä yhdistyy sujuva arki ja kansainvälinen liiketoiminta, kuvailee Prizztechin projektipäällikkö Mikko Kotiranta

Porin kärkialoja ovat automaatio ja robotiikka, kiertotalous, merilogistiikka ja teknologiametallit.

– Alue tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia luoda uutta, hyödyntää synergiaa sekä rakentaa tulevaisuutta. Haluamme levittää tietoa näistä mahdollisuuksista valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Esimerkkinä Business Porin markkinointitoimenpiteistä on tulevana torstaina Helsinkiin tehtävä ”Porilaisten Marssi”. Olemme kutsuneet sidosryhmiä verkostoitumaan ja kuulemaan Porin alueen tarjoamista mahdollisuuksista HIFK-Ässät-jääkiekko-ottelun yhteydessä järjestettävään PreGame-tilaisuuteen, sanoo Hautamäki.

 


Business Porin verkkosivuista kuva