Tuulikellon koulu toiminta-avustus

Porin erityiskoulujen oppilaille 4000 euron lahjoitus

Porin Lasten ja Nuorten suojelusäätiö on myöntänyt Porin kaupungin erityiskouluille 4000 euron toiminta-avustuksen. Lahjoituksella hankittiin Myötätuulen koulun oppilaiden käyttöön polkupyöriä ja Tuulikellon koulun oppilaille puolestaan erilaisia liikuntavälineitä ja pelejä.

Tuulikellon koulu toiminta-avustus

Toiminta-avustus päätettiin jakaa kouluille suhteessa niiden oppilasmääriin siten, että Myötätuulen koulu sai 2500 euroa ja Tuulikellon koulu 1500 euroa. Opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen on tyytyväinen saadusta avustuksesta ja sen mahdollistamista hankinnoista.

– Molemmat koulut hankkivat rahoilla tuotteita, joista on oppilaille iloa vuosiksi eteenpäin. Porin kaupunki kiittää Porin Lasten ja Nuorten suojelusäätiötä erityiskouluille myönnetystä toiminta-avustuksesta.

Myötätuulen koulu päätyi ostamaan lahjoituksella kymmenen Jopo-polkupyörää ja pyöräilykypärää. Koulu käytti polkupyöriin myös muuta rahoitusta, koska hankinnalla haluttiin sujuvoittaa kokonaisen ryhmän liikkumista koulun ulkopuolella.

– Koulumme oppilaat tulevat eri puolilta kaupunkia, eikä kaikilla ole mahdollisuutta kulkea matkoja pyörällä. Kymmenen polkupyörää mahdollistaa yhden ryhmän kulkemisen pyörällä, mikä lisää liikettä ja laajentaa mahdollisuuksia monenlaisiin käynteihin eri kohteissa koulupäivien aikana, kertoo rehtori Petri Toivonen


Myötätuulen koulu toiminta-avustus

Tuulikellon koulu hankki avustuksella kolme ekofillaria ja kaksi potkulautaa. Koordinaatiokyvyn kehittämistä varten ostettiin tasapainotyynyjä ja pelailuun ilmakiekko- ja pöytäfutispelit. 

– Ekofillarit tulevat pienempien oppilaiden käyttöön ja potkulaudat isompien. Tarkoituksena on lisätä oppilaiden liikkumista muun muassa välitunneilla. Myös tasapainotyynyt sekä ilmakiekko- ja pöytäfutispelit edistävät oppilaiden fyysistä aktivisuutta välillä pienen kisailunkin merkeissä, sanoo rehtori Jarmo Sutinen.

Porin Lasten ja Nuorten suojelusäätiö myöntää avustuksia pääosin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Muun muassa vuonna 2018 säätiö rahoitti Liisantorin lähiliikuntapaikka -hanketta 200 000 eurolla. 

 


Tuulikellon koulu toiminta-avustus

 


Tuulikellon koulu toiminta-avustus

 


Myötätuulen koulu toiminta-avustus

 

 


Tuulikellon koulu toiminta-avustus