Earth Hour

Porin kaupunki osallistuu jälleen Earth Hour -tempaukseen

Earth Hour -ilmastotapahtumaa vietetään tänä vuonna lauantaina 27. maaliskuuta kello 20.30–21.30 teemalla lupaukset planeetalle. Aikaisempien vuosien tapaan valoja sammutetaan myös Porissa ja kouluissa sekä päiväkodeissa tarjoillaan läsnä oleville lapsille Earth Hour –teemainen kasvislounas.

Earth Hour

Earth Hour on Maailman Luontosäätiö WWF:n järjestämä kaikille ilmainen ja avoin maailman suurin ilmastotapahtuma. Vuosittain tapahtuman ajaksi kodeissa, yhteisöissä ja työpaikoilla sammutetaan turhat valot tunnin ajaksi symbolisesti ilmaston ja luonnon puolesta.

Pori on osallistunut Earth Hour -tapahtuman viettoon jo useana vuotena peräkkäin sammuttamalla valoja sekä kaupungin kiinteistöissä, että muissa yritysten ja yhteisöjen toimitiloissa. Tänä vuonna valot sammuvat ainakin Elinvoima- ja ympäristötoimialan entisen Suomen pankin rakennuksessa, kaupungintalolla ja Raatihuoneella.

Kaikki mukaan ilmaston ja luonnon puolesta

Tänä vuonna Earth Hour haluaa muistuttaa meitä kaikkia antamaan oman lupauksensa planeetallemme paremman huomisen puolesta. Tapahtuman nettisivuilta löytyy helppoja esimerkkejä, jos omaa lupausta on hankala keksiä.

– Porin kaupunki on jo HINKU-kuntana antanut lupauksen planeetallemme muun muassa vaihtamalla vihreään sähköön, kertoo Teknisen toimialan toimialajohtaja Marko Kilpeläinen.

Jokainen lupaus ilmaston puolesta merkitsee.

– Ilmastonmuutoksen hillitseminen on ihmiskunnan yhteinen asia. Jokainen meistä voi osallistua talkoisiin mahdollisuuksiensa mukaan, rohkaisee Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja Lauri Kilkku.

Aikaisempien vuosien tapaan Pori osallistuu ilmastotapahtumaan myös tarjoilemalla kouluissa ja päiväkodeissa Earth Hour –teemalla ilmastoystävällisen kasvislounaan perjantaina 26. maaliskuuta. Tänäkin vuonna ilmastopositiivisissa tunnelmissa ruokaillaan muun muassa pinaattiohukaisilla ja puolukkahillolla. WWF on myös koonnut opettajille listan vinkeistä, joiden avulla Earth Hour -aihetta voidaan käsitellä lasten ja nuorten kanssa


Earth Hour tapahtuman juliste, jossa lapsia

 

Uutiskuva: Aki-Pekka Sinikoski / WWF 


Earth Hour