Luatanen, jossa ruokaa

Porin kouluissa vietetään ensi viikolla hävikkiviikkoa – teemana ruoan ilmastovaikutukset

Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään ensi maanantaista 9. syyskuuta alkaen. Perinteisen teemaviikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Erityisenä painopisteenä tänä vuonna on ruoan ilmastovaikutukset.

Luatanen, jossa ruokaa

Hävikkiviikkoa vietetään Porin kouluissa kiinnittämällä huomiota lautasilta roskiin heitettävän ruoan eli lautashävikin määrään. Kampanjaviikon tärkein tavoite on opettaa lapsille nälän tunteen arvioimista sekä vähentää kouluissa lautasilta roskiin heitettävän ruoan määrää.

– Tänä vuonna hävikkiviikolla tehdään ensimmäistä kertaa yhteistyötä Porin suomalaisen yhteislyseon lukion oppilaan, tubettaja Anna Erikan, kanssa. Hän nostaa esiin sosiaalisen median kanavissaan nuorten näkökulmaa ruokahävikistä, kertoo projektikoordinaattori Katja Alakerttula.

Hävikkiviikon aikana kouluilla punnitaan lautasjäte eli oppilaiden lautasille ottama ruoka, joka jää syömättä ja jonka oppilaat heittävät biojätteeseen. Jos koulun keskimääräinen lautashävikki Hävikkiviikolla jää alle viime vuoden kaikkien Porin koulujen keskiarvon, eli alle 11,1 g/oppilas, tarjotaan koulun ruokailijoille jäätelötuutit ennen syyslomaa.

– Ruokahävikin vähentäminen on koko kaupungin yhteinen tavoite. Siinä säästyy sekä rahaa että luonnonvaroja. Oppilaiden kautta viesti kulkeutuu myös koteihin. Suomessa kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa ruokaa, kertoo jäteneuvoja Outi Aalto.

Hävikkiviikko on valtakunnallinen viestintäkampanja, johon kuka tahansa voi osallistua. Porissa hävikkiviikko toteutetaan osana CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta –hanketta, jolla tähdätään kiertotalouden edistämiseen ja jätteiden vähentämiseen.

 

 


Luatanen, jossa ruokaa