Hanna Valtokiven teokset

Porin taidekoulun aikuisopiskelijoiden lopputöistä avataan näyttely

Parasta aikaa -nimellä kulkevassa näyttelyssä kuusi taidekoulusta valmistuvaa aikuisopiskelijaa asettavat päättötyönsä esille.

Hanna Valtokiven teokset

Porin Taiteilijaseuran ylläpitämässä P-galleriassa pidettävä näyttely aukeaa 18. toukokuuta ja jatkuu kesäkuun 3. päivään asti. Näyttelyssä on teoksia kuudelta opiskelijalta, jotka päättävät taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opintonsa.

Näyttelyssä esiteltävät teokset ovat itsenäisesti suunniteltuja ja toteutettuja töitä, jotka on tehty nelivuotisten opintojen päätteeksi. Päättötyöhön kuuluu teos tai teossarja sekä työprosessia kuvaava portfolio. Päättötyön suorittaneet oppilaat saavat päättötodistuksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän suorittamisesta.

P-galleriaan päättötyönsä esille asettavat opiskelijat Tuija Hannuksela, Nina Malmberg, Sirpa Nokelainen, Anne Valkama, Hanna Valtokivi ja Mirja Varjus. Päättötyöprosessia on ohjannut kuvataiteilija Pasi Vainionpää.

Parasta aikaa -näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 18. toukokuuta kello 18–20 P-galleriassa.

Kuva: Hanna Valtokiven teokset Torni ja Hän joka unta näkee yhdistettynä


Hanna Valtokiven teokset