Hallituskatu

Porissa tartuttu raskaan liikenteen solmukohtiin keskustan alueella – alueen asukkailta kaivataan mielipiteitä!

Porin kaupunki teettää kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti teollisuuden liikennepoliittisten ratkaisuiden selvitystä tämän kevään aikana. Oleellisena osana selvitystä halutaan ymmärtää asukkaiden, yritysten ja virkamiesten näkemyksiä.

Hallituskatu

  • Kaupunki on saanut valituksia raskaan liikenteen aiheuttamista melu- ja tärinähaitoista keskustan alueella.
  • Tekninen lautakunta päätti kesäkuussa 2018 kokeilusta, jossa ydinkeskustassa ei saa ajaa yli 15 metrisillä ajoneuvoilla. Samalla oli tarkoitus kieltää raskaan liikenteen ajo Kuninkaanlahdenkadulla.
  • Muutokset olisivat aiheuttaneet suurta haittaa yrityksille, joten he lähestyivät kirjeillä kaupunginhallitusta.
  • Kaupunginhallitus antoi loppuvuodesta 2018 tehtäväksi elinvoimayksikölle yhdessä muun elinvoimaketjun kanssa teettää suunnittelutyö teollisuuden liikennepoliittisten ratkaisujen selvittämiseksi osallistaen suunnittelussa alueen asukkaat, yrittäjät ja teolliset toimijat. Samalla selvitetään raideliikenteen mahdollisuudet teollisuuden kuljetuksissa.
  • Konsultiksi työtä tekemään valittiin WSP Finland Oy, joka on järjestänyt yhteistyössä kaupungin kanssa työpajat alueen yrityksille, kuljetusalan ammattilaisille sekä päättäjille ja virkamiehille.
  • Asukkaille järjestetään huhtikuun aikana kysely ja yleisötilaisuus 7.5. kello 18 Porin kaupungintalolla.
  • Toimenpiteiden viestintä ja toteutus.

Varsinkin asukkaat ovat kokeneet isojen rekkojen ja raskaan kaluston kulkemisen keskustan alueella häiritseväksi. Asiaan on esitetty ratkaisua rajoittamalla ajoneuvojen liikkumista keskustan alueella, mutta muutokset aiheuttaisivat haittaa teollisuuden kuljetuksille. Nyt tehtävän työn tavoitteena on etsiä keinoja raskaan liikenteen haittojen ehkäisemiseksi, mutta samalla toimintaedellytysten parantamiseksi. 

– Yritämme yhteensovittaa kaupunkilaisten toiveet, mutta pitää samalla Porin elinvoimaisena. Jos yritysten toimiminen tehdään liikennejärjestelyjen osalta hankalaksi, se heikentää samalla niiden kilpailuedellytyksiä ja vaarantaa työpaikkojen olemassaolon. Elinvoimamme perustuu kuitenkin viime kädessä yritysten menestymiseen, mutta myös asukkaiden viihtyvyys on tärkeää, toteaa elinvoimayksikön päällikkö Jouko Hautamäki

Keskustan asukkailta pyydetään mielipiteitä raskaan liikenteen vaikutuksista keskustassa asumiseen. Vastaamaan pääsee verkossa 30.4.2019 saakka (kyselylinkki suljettu). 

Yrittäjiä ja virkamiehiä kuultu työpajoissa 

Yrittäjille järjestettävässä työpajassa nousi vahvasti esille, että yhteinen tahtotila liikenteen sujuvoittamiselle ja kehittämiselle on. Ongelmiin haettiin ratkaisuja, joita voisi tehdä heti sekä pidemmällä aikavälillä. Nopeana ratkaisuna voidaan madaltaa keskustan nopeusrajoituksia sekä ohjata raskasta liikennettä vaihtoehtoisia reittejä, jotka kuitenkaan eivät pidennä matkaa liikaa. 

Työn toteuttamiseen on valittu konsultiksi WSP. Työpajassa Jorma Mäntysen mukaan pidemmän aikaikkunan ratkaisuissa puhuttiin paljon valtatie 11:sta jatkeesta sekä liittymien parantamisesta valtateille. Kuljetusliikkeen vastuulla on myös huolehtia, että kalusto on modernia ja mahdollisimman vähäpäästöistä.

– Sekä elinkeinoelämän että Porin kaupungin työpajassa korostettiin aktiivisen vuoropuhelun tärkeyttä ongelmien ratkaisussa. Viihtyisä asuinympäristö ja menestyvä teollisuus ovat kumpikin kaupungin vetovoiman lähteitä

Virkamiesten työpajassa esille nousi pohjoinen vaihtoehto eli Vanhan Vaasantien ja Jokisatamantien liittymien parantaminen valtatie 8:lle. Tärkeäksi nousi yhteinen liikennevision ja -tavoitteen löytyminen sekä vuoropuhelu, sitoutuminen ja luottamus puolin ja toisin teollisuuden toimijoiden ja kaupungin päätöksenteon välillä.

Kaupunkilaisille järjestetään aiheesta yleisötilaisuus 7. toukokuuta kello 18 alkaen Porin kaupungintalolla (Hallituskatu 12, 3. krs.). 


Hallituskatu