Porin rakkauspuiston osaksi tuleva pussauskoppi koekäytössä

Pussailua ja nojailua

Mikä määrä rakkautta ja sitähän me nyt tarvitaan! Osana Porin kaupungin rakkauspuistoa toteutettava pussauskoppi on valmistunut ja se koekäytetään loppuviikon aikana Kirjurinluodossa.

Porin rakkauspuiston osaksi tuleva pussauskoppi koekäytössä

– Meidän rakkausteemamme jatkuu ja osana sitä toteutetaan rakkauspuisto. Puisto itsessään on tulossa ensi vuoden aikana, mutta sen osana toteutettava pussauskoppi on tehty nyt ja saamme sen koekäyttöön loppuviikkona Kirvatsin Jytään ja Porispereen, iloitsee viestintä- ja markkinointisuunnittelija Marika Virtanen.

Ensimmäisessä tapahtumassa pussauskopissa on myös vieraskirja ja kävijöiden toivotaan jättävän oman puumerkkinsä tai terveiset vieraskirjaan.

– Loppuviikon tapahtumissa Kirjurinluodossa nähdään myös niin sanottu illan viimeisten hitaiden koppi, jossa voi tapahtumien ajan käydä fiilistelemässä hitaita kappaleita ja ottaa vaikka muutamat nojailut kumppaninsa kanssa tai miksei tuntemattomammankin, jos sopivaa tanssiseuraa itselleen löytää. Kunhan vaan muistaa toimia vastuullisesti ja huomioida voimassa olevat ohjeistukset koronan välttämiseksi, sanoo Virtanen.

Pussauskoppia on tarkoitus jatkossakin viedä erilaisiin tapahtumiin ihmisiä ilahduttamaan.

– Toivomme, että muun ajan pussauskoppi voi olla jossain päin Poria ja siellä voi käydä vaikka ottamassa rakkauden täyteisiä kuvia, vinkkaa Virtanen.

Porin kaupunki, Porispere ja Porilaine-lehti järjestivät yhteistyössä kilpailun, jossa haettiin porilaisia rakkaustekojen tekijöitä. Palkittavia rakkaustekojen tekijöitä valittiin kaksi ja he pääsevät Porispereen sekä heitä muistetaan vielä erikseen tapahtumassa.

 


Porin rakkauspuiston osaksi tuleva pussauskoppi koekäytössä