Ilmakuva Kirjurinluodosta

Rahoitusta jaossa Porin ekosysteemisopimuksen mukaiseen TKI-toimintaan

Porin kaupunki tavoittelee työ- ja elinkeinoministeriön kanssa solmitulla ekosysteemisopimuksella lisäpanostuksia kansainvälistä kasvupotentiaalia omaavien ekosysteemien kasvun tukemiseen. Kohdistamalla ja lisäämällä TKI-panostuksia valittuihin kärkiin haetaan alueelle uutta kansainvälistä TKI-toimintaa, osaamistason nostoa, investointeja, uutta työvoimaa ja väestönkasvua.

Ilmakuva Kirjurinluodosta

Porin kaupungin ekosysteemisopimuksen mukaisia toimenpiteitä toteutetaan kehittämishankkeilla, joihin on saatavilla EU-rahoitusta ja Porin kaupungin rahoitusta. Ensimmäinen rahoitushaku on auennut 17.5.2022 Satakuntaliitossa. Ekosysteemisopimuksen painopistealueina Porin seudulla ovat teknologiametallit ja kiertotalous sekä automaatio ja robotiikka. Tässä rahoitushaussa keskitytään erityisesti TKI-toiminnan lisäämiseen metallurgian alalla, teollisuuden rakennemuutoksen kiihdyttämiseen investointien avulla sekä digitaalisiin testialustoihin ja kokeiluympäristöihin (teknologiametallit, automaatio ja robotiikka, hyvinvointiala). Lisäksi Rahoitettavien hankkeiden on toteutettava Uudistuva ja osaava Suomi 2021 -2027 -ohjelmaa.

– Ekosysteemisopimuksen toteuttamisessa panostetaan Porin alueen tunnistettuihin kärkialoihin, joissa kasvupotentiaalia sisältävä liiketoiminta yhdistyy erinomaiseen teolliseen kokeiluympäristöön. Ilmeisesti fokus on osunut kohdalleen, sillä olemme ekosysteemisopimuksen toteuttamisen ensimetreiltä asti saaneet paljon yhteydenottoja ja hankeideoita käytännön kehittämistyöhön. Uskon, että saamme useita hyviä hankehakemuksia rahoitushaussa elokuun loppuun mennessä, erityisasiantuntija Teemu Heino Porin kaupungilta kertoo.

Porin kaupungin ekosysteemisopimusta toteuttavien hankkeiden rahoitushaku on auki 17.5.2022-31.8.2022 ja hankehaun nimi on Kestävän kaupunkikehittämisen haku – Innokaupungit Pori (Porin kaupungin ekosysteemisopimus). Rahoitusta välittävänä organisaationa toimii Satakuntaliitto. Toteuttajina hankkeissa ovat Porin alueen kehittäjäorganisaatiot ja oppilaitokset. EAKR-myöntövaltuus on kestävän kaupunkikehittämisen rahoitusta.


Ilmakuva Kirjurinluodosta