Karhu, joka poimii roskia

Roskalenkkeilyn avulla Pori siistiksi ja asukkaat kuntoon – nyt kaikki mukaan!

Jokainen voi edesauttaa omaa ja ympäristön hyvinvointia aloittamalla trendikkään ja ympäristöystävällisen tavan lenkkeillä, ploggauksen. Porin kaupunki haluaa olla mukana lisäämässä hyvinvointia ja haastaa niin yksittäiset henkilöt kuin isommat ryhmät mukaan.

Karhu, joka poimii roskia

– Ploggaus eli roskalenkkeily on helppo tapa liikkua ja pitää luonnosta huolta. Lenkki tulee tehtyä kuin huomaamatta, kun bongailee roskia. Roskien noukkiminen tuo lenkin yhteyteen myös luonnollisia lihaskuntoliikkeitä, kuten kyykkyjä ja kurotuksia. Tosiurheilijat tekevät tätä juosten, mutta kävely on hyvä keino myös, toteaa liikuntapalveluiden esimies Johanna Kuusisto Porin kaupungilta. 

Roskalenkkeilijöitä löytyy Porista jo useita. Yksi heistä on Susanna Laiho, joka halusi liikkua enemmän, mutta motivaatiota reippailuun oli vaikea löytää. 

– Mietin uusia haasteita ja sitä mitä haluan tehdä tämän vuoden aikana. Sitten muistin ploggauksen – harrastuksen, joka yhdistää liikunnan ja hyödyn. Olen ympäristöasioista melko valveutunut ja tiesin että roskaaminen vahingoittaa luontoa, eläimiä ja myös ihmisiä – jos ei suoraan niin ainakin välillisesti, kun roskista vapautuu mikromuovia maastoon. Näin löysin luonnonsuojeluhenkisyyteni kautta motivaatiota kokeilemaan ploggausta. Se, että samalla saa liikuntaa ja siistimmän ympäristön ovat hyviä bonuksia.

Roskalenkkeilyä voidaan siis pitää ekotekona, joka samalla kohottaa kuntoa ja tuottaa hyvää oloa. 

– Haluamme haastaa kaikki kaupunkilaiset mukaan liikkumaan ja samalla pitämään luontoa puhtaana. Seuraavan kuukauden aikana toivomme sosiaaliseen mediaan kuvia aihetunnisteella #Poriploggaa. Arvomme osallistujien kesken palkintoja, vinkkaa Kuusisto. 

– Roskalenkkeilystä saa mukavan harrastuksen itselleen. Luonnosta ja itsestä huolehtiminen on elintärkeää meille kaikille. Mukaan lenkille kannattaa ottaa jotkut omat huonot hanskat tai työhanskat ja sen kokoinen roskapussi, mikä täytenä mahtuu omaan roskiksiin, sanoo jäteneuvoja Outi Aalto Porin kaupungilta.

Roskalenkkeily huipentuu Porissa 5. kesäkuuta ensimmäistä kertaa järjestettävään Jätteiden yö -tapahtumaan. Tapahtumapaikkana toimii Porin kierrätyskeskus, joka avaa ovensa jo kello 9 ja on auki aina kello 22 saakka. Jätteiden yön ohjelma alkaa kello 16.

– Tapahtuman yhteydessä järjestetään roskalenkkeilyä. Yhteinen aloitus on kello 19 kierrätyskeskukselta. Mukaan voi tulla kuka tahansa ja annamme osallistujille roskapusseja sekä hanskoja. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja, kannustaa Aalto. 

Seuraava valtakunnallinen siivouspäiväkin osuu sopivasti toukokuulle. Lauantaina 25. toukokuuta on siivouspäivä, joka muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Myös Porissa on paljon tapahtumaa siivouspäivänä. 


Karhu, joka poimii roskia