DJI Matrice

Satakunnan pelastuslaitokselle uusi ammattilaistason drone

Satakunnan pelastuslaitoksen drone-kalusto päivittyi uudelle tasolle, kun LähiTapiola lahjoitti pelastuslaitoksen käyttöön uuden DJI Matrice M210 -laitteen.

DJI Matrice

DJI Matrice M210

Maksimi lentopaino 6,1 kg
Huippunopeus 61 km/h
Maksimi lentoaika 34 min.

Maaliskuussa 2019 elämänturvayhtiö LähiTapiola lähestyi Satakunnan pelastuslaitosta ja tarjoutui lahjoittamaan pelastuslaitoksen käyttöön uuden dronen. Tuolloin pelastuslaitoksella ei vielä ollut hallussaan droneja, mutta päätös ensimmäisten laitteiden hankinnasta ja RPAS-valmiuden käynnistämisestä oli tehty. (RPAS = Remotely Piloted Aircraft System) 

Vuoden 2019 aikana pelastuslaitoksella tehtiin aiemmin päätetyt laitehankinnat ja koulutettiin ensimmäiset pilotit. Samalla tehtiin selvitystyötä siitä, millainen laite palvelisi parhaiten pelastuslaitoksen tarpeita. Testien jälkeen päädyttiin lopulta hankkimaan DJI Matrice M210, josta on saatu hyviä kokemuksia muualla viranomaiskäytössä. Uusi laite mahdollistaa erinomaisesti ilmasta käsin tapahtuvan tiedustelun erilaisissa onnettomuustilanteissa ja sitä voidaan hyödyntää myös onnettomuuksien ehkäisyn tehtävissä. DJI Matrice tullaan sijoittamaan aluksi Harjavallan paloasemalle, josta sitä kuljetetaan käyttötarpeen mukaan eri puolille maakuntaa. Aiemmin hankitut DJI Mavic -laitteet sijoitetaan päivystävien palomestareiden ajoneuvoihin. 

DJI Matricen luovutustilaisuus järjestettiin Satakunnan pelastuslaitoksella Kanta-Porin paloasemalla 5.3.2020 aamupäivällä. Lähitapiolan puolesta laitetta olivat luovuttamassa toimitusjohtajat Jussi Seppälä ja Pasi Aakula, sekä markkinointijohtaja Esa Nummi. Pelastuslaitoksen puolesta laitteen vastaanottivat pelastusjohtaja Pekka Tähtinen, RPAS-pääkäyttäjä Kari Kankaanpää sekä pilotit Tommi Toivonen ja Tomi Vastamäki. Puheenvuorojen jälkeen pilotit järjestivät esittelylennon paloaseman piha-alueella. 

Satakunnan pelastuslaitos kiittää lämpimästi elämänturvayhtiö LähiTapiolaa tästä merkittävästä lahjoituksesta. 
 


DJI Matrice

Pasi Aakula, Pekka Tähtinen ja Jussi Seppälä, by Satakunnan pelastuslaitos / Mikko Puolitaival


DJI Matrice

Dronen esittelylento, by Satakunnan pelastuslaitos / Mikko Puolitaival

 

Lisätietoja:

Palomestari Kari Kankaanpää (044 701 7404)
Riskienhallintapäällikkö Mikko Puolitaival (044 701 1521)
email: etunimi.sukunimi@satapelastus.fi 

 

LähiTapiolan tiedote luovutustilaisuudesta: https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/uutishuone/tiedotteet/t…

 


DJI Matrice