Puhelin

Satakunnan sosiaalipäivystys ottaa käyttöön suoran asiakasnumeron

Satakunnan sosiaalipäivystyksessä otetaan käyttöön suora asiakasnumero 2.9. alkaen. Asiakkaat tavoittavat jatkossa Satakunnan sosiaalipäivystyksen virka-ajan ulkopuolella, eli iltaisin, öisin ja viikonloppuisin, numerosta 02 623 4380. Virka-aikana tulee ottaa yhteyttä oman kunnan sosiaalipäivystykseen.

Puhelin

Aiemmin asiakas on saanut yhteyden Satakunnan kuntien yhteiseen sosiaalipäivystykseen virka-ajan ulkopuolella jonkin toisen viranomaisen, esimerkiksi hätäkeskuksen kautta. Satakunnan sosiaalipäivystyksen toiminta on siis ollut niin sanottua korkean kynnyksen toimintaa.

 – Laki edellyttää, että sosiaalipäivystykseen tulee saada suoraan yhteyden ympäri vuorokauden. Tästä syystä myös Satakunnan sosiaalipäivystys ottaa käyttöön suoran asiakasnumeron ja kiireelliset sosiaalipalvelut voidaan toteuttaa lakien mukaisesti, kertoo vt. johtava sosiaalityöntekijä Piia Pihlajamäki Satakunnan sosiaalipäivystyksestä.

Satakunnan sosiaalipäivystys palvelee maanantaista torstaihin klo 16-8 ja viikonloppuisin perjantaista klo 15:sta maanantaihin klo 8:aan. Sosiaalipäivystyksen työntekijöiden ollessa kiireellisellä työtehtävällä eivät he ota vastaan asiakaspuheluja. Tällöin puhelut menevät vastaajaan ja työntekijät soittavat asiakkaalle takaisin. Kiireellistä apua vaativassa tilanteessa tulee aina soittaa hätänumeroon.

Virka-ajalla numerosta 02 623 4380 tavoittaa Porin yhteistoiminta-alueen sosiaalipäivystyksen, joka on tarkoitettu Porin, Ulvilan ja Merikarvian asukkaille tai alueella oleskeleville. Muiden kuntien asukkaat ottavat tarvittaessa yhteyttä virka-aikana oman kunnan sosiaalipäivystykseen. Viranomaiset ottavat yhteyttä sosiaalipäivystykseen heille toimitettuun viranomaisnumeroon tai Viranomaisradioverkon välityksellä.

Sosiaalipäivystyksen tehtävänä on huolehtia kiireellisestä ja välttämättömästä avun antamisesta. Sosiaalinen hätätilanne vaatii nopeita toimenpiteitä eikä asiassa voida odottaa seuraavaan päivään tai viikonlopun yli ilman vakavia seurauksia. Ensisijaisia työtehtäviä sosiaalipäivystyksessä ovat muun muassa lastensuojelulliset tilanteet, lähisuhdeväkivaltatilanteet, vammais-, vanhus- ja aikuisväestön kiireelliseen tuen tarpeeseen vastaaminen sekä psykososiaalisen tuen järjestäminen kriisitilanteissa.

 


Puhelin