Sote-uudistus

Satakunnassa lähdetään valmistelemaan sote-uudistusta – STM:n maakuntakierros käynnistyi Porista

Satakunnan kunnat käynnistävät yhteisen sote-uudistuksen valmistelutyön. Porin kaupunginhallituksen koolle kutsumat Satakunnan kuntien ja kuntayhtymien hallitusten sekä maakunnan sosiaali- ja terveysjohtajien edustajat kokoontuivat keskustelemaan asiasta maanantaina 4. marraskuuta.

Sote-uudistus

Ensimmäinen valtionavustushaku uusien palvelujen ja toimintamallien kehittämiselle käynnistyy vielä loppuvuodesta. Käytössä olevan rahoituksen kokonaissumma on noin 70 miljoonaa euroa vuonna 2020.

– Meillä oli vakava huoli, että nyt pitää päästä eteenpäin, jotta Satakunta ehtii mukaan peruspalveluiden parantamiseen tähtäävien hankkeiden rahanjakoon, Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kertoi.

Valmistelusta vastaa ohjausryhmä. Jokainen kunta ja kuntayhtymä nimeävät siihen kolme edustajaa. Valmistelun painopiste on peruspalveluissa ja palvelujen asiakaslähtöisyydessä.

– Porin kaupunki lähettää huomenna Satakunnan kunnanhallituksille kirjeen, jolla pyytää näitä nimeämään edustajansa ohjausryhmään, joka koostuu kuntien valtuutetuista. Ohjausryhmä kutsutaan ensimmäiseen kokoukseensa mahdollisimman pikaisesti. Ohjausryhmä valitsee hankkeelle johtoryhmän sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista koostuvan palveluryhmän, joka ryhtyy valmistelemaan palveluprosessien kehittämistä tulevaisuuden sotekeskus -linjausten mukaisesti ja huolehtii hankerahoituksen hakemusten valmistelusta, Luukkonen totesi.

Ohjausryhmän tehtävänä on ottaa kantaa myös siihen, mikä taho tulee toimimaan valmistelun alustana.

–Tärkeintä on saada hanke nopeasti käyntiin ja varmistaa, että Satakunta pääsee ensimmäisten joukossa kehittämään perustason sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Kokouksen puheenjohtajana toiminut Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen (sd.) korosti demokratian merkitystä tulevaisuuden soten muodostamisessa.

– Pidän hyvänä, että ohjausryhmä koostuu nimenomaan vaaleilla valituista kuntien valtuutetuista. Toki ohjausryhmään myönnettäneen puhe- ja läsnäolo-oikeuksia myös eri tahoille, kuten kunnanjohtajille, Satakunnan kansanedustajille ja poliittisten piirijärjestöjen puheenjohtajille ja toiminnanjohtajalle. Näin toimittiin Satasotea viimeksi valmisteltaessa ja se osoittautui hyväksi toimintamalliksi.

Puheenvuoroissa kiinnitettiin huomiota muun muassa saumattomiin palveluketjuihin, kustannusten hallintaa, yhteiseen kehittämisalustaan, ICT-ratkaisujen tärkeyteen, maakunnan vetovoimaan sekä valmentavaan johtamiseen. Toiminnassa painotettiin toimijoiden välistä yhteistyötä, osallisuutta ja avointa vuoropuhelua. Erikoissairaanhoito halutaan tukemaan perusterveydenhuoltoa.

Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti sote-uudistuksen maakuntakierroksen Porista. Paikalla tilaisuudessa olivat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja sote-uudistuksen pääsihteeri Päivi Salo.

Lisäksi kuultiin puheenvuorot Porin vs. perusturvajohtaja Anna-Liisa Koivistolta ja maakunnan sote-palvelujen kenttää kehittävältä ylilääkäri Mika Viitalalta.

Paikalla Pripolissa oli kaikkien Satakunnan kuntien ja sote-toimijoiden edustus. Yhteensä kunta- ja kuntayhtymäjohtajia sekä valtuustojen ja hallitusten johtajistoa oli läsnä noin 100.

 


Sote-uudistus