Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri

Satu Sopanen: "Lastenmusiikki on jotenkin tarttunut minuun, lapsuuteni lastenlaululevyt osasin etuperin ja takaperin"

Satu Sopanen on leikittänyt ja laulattanut lapsia isolla sydämellä ja tuhdilla ammattitaidolla jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Pori Sinfoniettan kanssa esitettävässä juhlakonsertissa torstaina Promenadisalissa kello 18 kuullaan kaikki pikkufanien suosikkilaulut.

Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri

Satu Sopanen & Tuttiorkesteri on kiertänyt ympäri Suomea lapsia leikittäen ja laulattaen jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Orkesteri yhdessä Pori Sinfoniettan kanssa juhlistaa vuosikymmenten uraauurtavaa työtä lastenmusiikin parissa torstai-illan juhlakonsertissa.

– Lapsista saa niin paljon energiaa, Satu Sopanen aloittaa.

Hän kertoo, että puhtia monikymmenvuotiseen uraan lastenmusiikin parissa on tullut valtavasti niin yleisöltä kuin kollegoilta saadusta kannustuksesta.

– Meillä kaikilla on halu viedä lastenmusiikkia eteenpäin ammattitaidolla. Nämä kaikki vuodet on saanut jatkamaan se arvostus, jota on saanut kokea sekä yleisöltä että kanssamuusikoilta. Tehdään tätä yhtä tosissaan kuin rokkarit tai klassisen musiikin soittajat.

Juhlakonsertti on esitetty ensimmäisen kerran Kymi Sinfoniettan kanssa. Nyt vuorossa on Pori Sinfonietta. Ensi keväänä juhlakonsertti kuullaan Jyväskylässä.

– On hienoa, että saamme tehdä näitä konsertteja superammattilaisten kanssa, Sopanen iloitsee.

– Kun pääsee tällaiseen joukkoon, se on ihan luksuskeikka.

Sopanen on tehnyt soolokeikkoja Suomen eri orkestereiden kanssa, mutta kertoo, että Tuttiorkesterille juhlavuoden kiertueen esiintymiset ovat ensimmäiset sinfoniaorkestereiden kanssa.


Satu Sopanen

Leikittäminen ja laulattaminen ovat Sopasella verissä.

– Lastenmusiikki on jotenkin tarttunut minuun, lapsuuteni lastenlaululevyt osasin etuperin ja takaperin.

Monet Porissakin kuultavista kappaleista ovat Sopaselle tuttuja jo tämän omasta lapsuudesta.

– Krokotiili Herbertti on minulle tuttu ihan sieltä omista kouluajoista asti, samoin Apinalaulu. Konserttiin valitsimme sellaisia suosikkeja, jotka ovat aina sytyttäneet yleisön. 

Sopanen hehkuttaa vielä, että Tuttiorkesterin Heikki Kangasniemen, Pasi kallion, Mikko Taipaleen ja Ville Nurmen kanssa on aina mahtavaa tehdä konsertteja – vuosien aikana on syntynyt tiivis ryhmähenki.

– Näiden herrojen kanssa on aina niin mukava nousta lavalle: osataan lukea toisiamme.

Koko perheen Satu Sopanen & Tuttiorkesteri 30 vuotta -konsertti Promenadisalissa torstaina 23.5. klo 18. 


Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri