Siltapuistokadun kiertoliittymä ja liikennemerkit Isosannassa

Siltapuistokadun kiertoliittymän parannustyöt tuovat muutoksia liikenteeseen

Siltapuistokadun kiertoliittymässä on aloitettu parannustyöt, jotka vaikuttavat alueen liikennejärjestelyihin. Kiertoliittymä muutetaan helpommin ajettavaksi erityisesti erikoiskuljetusten osalta.

Siltapuistokadun kiertoliittymä ja liikennemerkit Isosannassa

Työmaa-alue suljetaan yleiseltä liikenteeltä viikon 32 aikana ja liikenne ohjataan kiertotielle. Liikenteen palautuminen takaisin kiertoliittymään tulee tapahtumaan loka-marraskuun vaihteessa.

– Kiertotie toteutetaan kiertoliittymän pohjoispuolelta maantieltä 2660 Hyveläntielle, josta reitti jatkuu Kolmiokadulle, joka muutetaan kaksisuuntaiseksi. Kaikki kiertoliittymään menevät kaistat suljetaan työmaan ajaksi, rakennusmestari Jukka Latva selventää.

Bussien käyttämät ajoreitit muuttuvat urakan ajaksi siten, että pohjoiseen menevät linjat kulkevat reittiä Konepajanranta–Valajankatu–Kolmiokatu. Etelän suuntaan menevät linjat kulkevat reittiä maantie 2660–Hyveläntie–Kolmiokatu–Isosannanpuistokatu. Työmaa-alueelta joudutaan myös poistamaan kaksi pikavuoropysäkkiä. Korvaavana pysäkkinä toimii tällöin joko edellinen tai seuraava pysäkki.

Siltapuistokadun kiertoliittymän parantamisurakan urakoitsijana toimii Maanrakennus Mäenpää Oy, rakennuttajana Porin kaupunki. Porin kaupunki pahoittelee töistä aiheutuvaa häiriötä ja toivoo alueella liikkuvilta erityistä varovaisuutta.


Siltapuistokadun kiertoliittymä ja liikennemerkit Isosannassa