Kuvassa taulun lahjoittaja sekä lahjoitusta vastaanottamassa alueylilääkäri Tapani Strander

Sote-keskus Cottoniin lahjoitettiin kiitokseksi valokuvateos

Sote-keskus Cotton sai kiitokseksi erinomaisesta ihmisläheisestä palvelusta valokuvateoksen, mikä tullaan asettamaan keskuksen tiloihin asiakkaiden ja henkilökunnan iloksi.

Kuvassa taulun lahjoittaja sekä lahjoitusta vastaanottamassa alueylilääkäri Tapani Strander

Sauli Mansikan lahjoittama teos on hänenitse kuvaama ja se on aiemmin voittanut myös kansallisen valokuvauskilpailun. Lahjoituksella hän haluaa kiittää sote-keskuksen henkilökuntaa ja toimivia hoitoketjuja.

– Sote-keskuksen palvelu ja toimivat hoitoketjut ovat yllättäneet minut täysin. Täällä on empaattinen, huumorintajuinen ja ammattimainen henkilökunta ketjun alkupäästä loppupäähän, kiittää Mansikka.

Lahjoituksen vastaanotti sote-keskus Cottonin henkilökunnan puolesta alueylilääkäri Tapani Strander.

– Terveyskeskuksiin kohdistuu nykyisin paljon arvostelua. Tämän kaltainen positiivinen palaute kuitenkin lämmittää työntekijöiden mieltä, sillä pyrimme työskentelemään täällä potilaiden ja heidän hyvinvointinsa eteen parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo Strander.


Kuvassa taulun lahjoittaja sekä lahjoitusta vastaanottamassa alueylilääkäri Tapani Strander