IL1 kuva

Tarjouskilpailulla haetaan toteuttajaa Porin torirakennukselle

Torirakennuksen ja siihen liittyvän vuokra-alueen suunnittelusta ja toteuttamisesta on avattu tarjouskilpailu. Tavoitteena on saada arkkitehtonisesti, kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen kokonaisuus.

IL1 kuva

– Ehdotus voi olla kokonaisuudessaan uudisrakennus tai nykyistä rakennusta hyödyntävä ratkaisu. Torirakennus tulee sijoittaa suurin piirtein samalle paikalle kuin nykyinen on ja huomioida tietyt seikat, kuten rakennuksen keskellä sijaitseva kulkuaukko, kuvailee projektia vetävä Aleksi Vihtilä.

Rakennuksessa tulee olla korkealaatuiset yleisön wc-tilat ja torivarasto. Huomioitava on myös rakennukseen tai sen yhteyteen tulevat tilat ja rakenteet, kuten katokset, portaat ja penkit linja-autojen odottelua ja yleistä oleskelua varten.

– Kilpailussa yleensä luovuudella ei ole rajaa. Toimijat voivat ehdottaa esimerkiksi torirakennuksen katolle terassikäyttöä, vinkkaa Vihtilä. 

Suunnitelmassa voi esittää myös muun torialueen toteuttamisesta ratkaisuja. 

Tarjoukset ja luonnossuunnitelmat tulee lähettää sähköisesti Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista tiistaihin 10.12.2019 kello 15.00 mennessä.

Kaupunki vuokraa suunnittelualueen toimijalle 30 vuodeksi ja vuokraa omaan käyttöönsä rakennuksesta osan. 

– Torirakennuksen suunnittelu- ja toteutuskilpailu tulee olemaan avoinna tammikuun loppuun asti ja ratkaisu sekä tarvittavat päätökset tehdään kevään 2020 aikana., lupailee Vihtilä.