Kotihoito Porin perusturvassa

Turvallisuus ja yhteisöllisyys tukevat ikääntyvien kotona asumista

Porilaisten ikäihmisten kansalaisraati kokoontui toukokuussa pohtimaan ikääntyvien kotona asumisen tukemista ja ikääntyvien palveluita. Raatilaiset korostivat erityisesti turvallisuuden ja yhteisöllisyyden merkitystä sekä monipuolisen viriketoiminnan piristäviä vaikutuksia.

Kotihoito Porin perusturvassa

Raatilaisten mukaan kotiin annettavien palveluiden määrää tulisi lisätä. Erityisesti tuotiin esille kodin turvallisuuteen ja turvalliseen liikkumiseen liittyvien palveluiden tarpeet, sillä ne ovat yksi tärkeimmistä kotona asumisen mahdollistajista.
 
− Raatilaiset nostivat esille monta hyvää tapaa lisätä turvallisuutta. Ikäihmiset voivat itse lisätä omaa turvallisuuttaan ja tukiverkkojaan esimerkiksi yhteisöllisen toiminnan kautta. Samassa taloyhtiössä tai naapurustossa asuvien kanssa kannattaa ideoida erilaisia harrastuksia, retkiä ja muuta yhteistä tekemistä. Perusturva puolestaan voi kehittää kotona asumisen turvallisuutta koti- ja perhehoitoa lisäämällä, kotiin annettavia palveluita monipuolistamalla ja ennaltaehkäisevään työhön panostamalla, kertoo vanhuspalveluiden johtaja Pirjo Rehula.
 
Ikääntyvien liikkumisen tueksi toivottiin esimerkiksi ohjaajia ja kuljetuksia. Ikääntyvien liikkumista pyritään tukemaan paitsi viriketoiminnan kautta, myös uusia liikuntakavereita rekrytoimalla. Porin liikuntatoimeen on rekrytoitu kesäksi kahta kesätyöntekijää liikuntakaveriksi ikäihmisille.
 
− Uutena ideana raatilaiset toivat esiin myös kummitoiminnan. Esimerkiksi erilaiset kuororyhmät voisivat toimia palveluasumisyksikön kummeina ja järjestää lauluharjoituksiaan yksikön tiloissa. Raati koki, että myös teknologiaa voisi hyödyntää nykyistä laajemmin, esimerkiksi tarjoamalla virtuaalisesti opastettuja liikuntahetkiä niille kotona asuville, jotka eivät voi tai halua osallistua tietyissä toimipisteissä järjestettäville tunneille, Rehula täydentää.
 
Raatilaiset nostivat esiin myös tiedonkulun tarpeet ja tarpeen saada tietoa eri kanavista. Ikääntyvillä tulisi raatilaisten mukaan olla yksi yhteinen palvelunumero, johon voisi soittaa ja josta saa tietoa ja apua. Edelleen toivotaan myös kirjallista, suoraan kotiin jaettavaa tietoa palveluista ja tapahtumista.
 


Kotihoito Porin perusturvassa