Satakunnan pelastuslaitos, logo

Varaudu voimakkaaseen syysmyrskyyn 16.-17.9.2020

(tiedote 16.9. klo 08:00) Keskiviikkopäivästä torstai-iltaan Suomessa vaikuttaa ennusteiden mukaan merkittävän voimakas syysmyrsky. Satakunnan alueella suurimmat myrskytuulet ja vahingot kohdistuvat todennäköisesti rannikko- ja merialueille. Tässä uutisessa ohjeita varautumiseen.

Satakunnan pelastuslaitos, logo

Keskiviikkopäivästä torstai-iltaan Suomessa vaikuttaa merkittävä syysmyrsky, jossa maa-alueilla maan länsi- ja eteläosassa puuskat voivat yleisesti olla yli 20 m/s. Ahvenanmaan maakunnassa puuskat ovat jopa 25-30 m/s, mahdollisesti myös länsi- ja lounaisrannikolla. Keskituulet ovat läntisillä merialueilla luokassa 25-30 m/s ja aallokko kasvanee ylimmillään jopa 6-7 metriin etenkin Selkämeren eteläosassa. Voimakkaimmat tuulet ovat ohi viimeistään torstai-iltayöhön mennessä. Satakunnan alueella suurimmat myrskytuulet ja vahingot todennäköisesti rajoittuvat meri- ja rannikkoalueille. Voimakas tuuli voi aiheuttaa mm. puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. Merelle on myös luvattu erittäin voimakasta aallokkoa. Myrskyn vuoksi merelle ei nyt kannata lähteä lainkaan ja muutenkin on syytä välttää matkustamista. Jos autoilu on välttämätöntä, varaa mukaan lämpimät ulkoiluvaatteet ruokaa ja juomaa. Keskisessä Satakunnassa myrsky tuntuu ajankohtaan poikkeuksellisen kovana tuulena. Voimassa olevista säävaroituksista kerrotaan säätiedotuksissa ja Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla: ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Sademäärät voivat olla paikoin yli 50 mm keskiviikkopäivän ja torstaipäivän välisenä aikana. Matalapaineeseen liittyvä sadealue tuo runsaita sateita linjan Vaasa-Jyväskylä-Joensuu pohjoispuolelle Oulun korkeudelle saakkaAlueella on kuluvan syyskuun aikana satanut jo selvästi tavanomaista enemmän. Torstain aikana sadealue liikkuu kohti kaakkoa ja heikkenee. Satakunta välttynee suurimmilta sademääriltä.

 

Maa-alueilla puissa on vielä lehdet ja maa on roudaton, mikä tekee tästä myrskystä talvimyrskyjä vakavamman. Tyypillisesti voimakkaat matalapainemyrskyt ajoittuvat myöhempään syksyyn ja talveen. Runsas sademäärä tekee maasta märän. Kun lehdet ovat vielä puissa, tuuli ottaa kiinni puustoon ja sen vuoksi myrskyssä on riski laajoille sähkökatkoille maan etelä- ja keskiosissa.

 

Myrskyihin on aina viisasta varautua etukäteen. Lataa siis matkapuhelimet ja tarkista taskulamppujen paristot. Tarkista ja tarvittaessa päivitä myös kotivarasi (riittävä määrää vettä, ruokaa ja muita päivittäin välttämättä tarvittavia tavaroita). Kotivaran pitäisi riittää useaksi päiväksi, jotta hätä ei yllätä, vaikka täydennyksiä ei muutamaan päivään voisikaan hankkia. Lisää kotivarasta voit lukea SPEK:in sivuilta. http://www.spek.fi/Suomeksi/Turvatietoa/Onnettomuudet-ja-hairiotilanteet…

Tarkista ainakin seuraavat asiat:

  • Siirrä ajoneuvot riittävän kauas mahdollisesti kaatuvista puista.
  • Sulje ja salpaa ovet ja ikkunat.
  • Siirrä matkustamista ja liikkumista, jos mahdollista.
  • Jos autoilu on välttämätöntä, varaa mukaan lämpimät ulkoiluvaatteet, ruokaa ja juomaa.
  • Pidä eläimet sisällä.
  • Kerro vaaroista myös lapsille ja muille vaaraa ymmärtämättömille.
  • Siirrä irtain materiaali, kuten pihakalusteet, suojaan tuulialttiilta paikalta.
  • Varmista veneiden kiinnitys tai siirrä veneet suojaisaan paikkaan

 

Myrskyjen aikana pelastuslaitos hoitaa akuutteja ja vaaraa aiheuttavia tilanteita. Mieti siis aina hieman etukäteen, ennen kuin soitat hätäkeskukseen. Silloin kun vahinko aiheuttaa yleisesti häiriöitä normaaliin elämään, se on myös pelastuslaitoksen tehtävä. Silloin kun puu on kaatunut metsässä tai tontilla, tai jos vesi nousee ojassa tai pihavajassa, se ei ole pelastuslaitoksen, tuhot, joista ei ole välitöntä haittaa tai vaaraa, tulee hoitaa myöhemmin itse tai yhteistyössä esim. kunnan kanssa. Jos taas puu on kaatunut tai kaatumassa ajotielle, uhkaa asuinrakennusta tai myrsky muulla tavoin vaarantaa turvallisuutta, ilmoita siitä hätäkeskukseen, 112. Jos vauriopuu /-puut ovat kaatuneet sähkölinjan päälle, on asiasta ilmoitettava oman alueen energiayhtiöön. Linjojen päälle kaatuneita puita ei saa mennä itse poistamaan sähköiskuvaaran takia.

 

Lisätietoja:

Satakunnan pelastuslaitoksen tilannekeskus, puh. 02 6211500


Satakunnan pelastuslaitos, logo