Uutisarkisto

Karttaan piirretty väliaikainen veneväylä Pihlavanalahdella

Pihlavanlahdella käytössä väliaikainen veneväylä

Porin jokiväylän 2145 madaltuminen haastaa veneilyolosuhteita Pihlavanlahdella. Väylän syvyys on 1,3 metriä merivedenkorkeuden ollessa +/- 0 metriä. Kaupunki on merkinnyt…
Porin maauimalan allas kesällä 2019

Maauimalan kesäkausi käynnistyy, keskustan uimahalli sulkee ovensa kesäksi

Porin kesään kiinteästi kuuluva maauimala avaa kesäkautensa 3. kesäkuuta. Keskustan uimahalli puolestaan sulki ovensa kesätauon ajaksi eilen 30. toukokuuta ja…
Lähikuva jättipalsamista

Vieraslajien hallintaa edistävän hankkeen viimeinen vuosi käynnistyy – vieraslajihavaintojen ilmoituslomake jälleen auki

Porin jokisuiston vieraslajikasvit hallintaan -hankkeen kolmas ja samalla viimeinen vuosi on alkamassa. Hankkeen aikana Porissa kartoitetaan haitallisten vieraslajikasvien esiintymien nykytilannetta,…
Puisto

Osallistu kyselyyn ja kerro mielipiteesi kaupungin teknisistä palveluista

Porilaisilla on jälleen tänä kesänä mahdollisuus osallistua aiemmilta vuosilta tuttuun yhdyskuntateknisiä palveluita koskevaan verkkokyselyyn, jossa mielipiteensä pääsee kertomaan esimerkiksi puistojen…
Ulkoilijat luontopolulla

Retkeilyreiteiltä kerätään ajantasaista palautetta

Porin retkeilyreittien varrelle on tänä keväänä asennettu QR-koodin sisältäviä kylttejä, joiden avulla kerätään ajantasaista palautetta reiteiltä. Palautejärjestelmän avulla tieto esimerkiksi…
Kuva Reilun kaupan banaaneista

Peräkonttikirppiksellä vastuullisuus on helppoa

Porilaine-lehden ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteistyössä järjestämälle peräkonttikirppikselle osallistumista voidaan pitää Porin kaupungin Reilun kaupan kannatustyöryhmässä jo perinteenä. Samalla kun Reilu kauppa…
Sähköpotkulautoja parkissa torin laidalla

Porissa sähköpotkulautailijoita koskevat alueelliset nopeusrajoitukset

Katukuvaa täplittävien sähköpotkulautojen vuokraustoiminta on laajentunut vuosien mittaan. Sähköpotkulaudalla kulkee kätevästi paikasta toiseen, mutta oman ja muiden tielläliikkujien turvallisuuden takaamiseksi…

Kesän uimakouluihin ilmoittautuminen käynnistyy ensi viikolla

Liikuntapalvelujen kesäkuun alun lasten uimakoulut järjestetään Keskustan ja Meri-Porin uimahallissa, juhannuksen jälkeen Maauimalassa.
Kirjurinluoto is popular among people of all ages for its outdoor recreation facilities.

Iskelmä Festivaali Pori -tapahtumaa esitetään kaupungin strategiseksi tapahtumakumppaniksi 

Porin kaupunginhallitus päättää maanantaina pitempiaikaisesta kumppanuudesta Iskelmä Festivaali Porin kanssa. Kaupunki solmii strategisia tapahtumakumppanuuksia järjestäjien kanssa, jotka täyttävät kumppaneille asetetut…

Katujen kevätsiivous jatkuu ensi viikolla – katso lista puhdistuskohteista

Vappuviikon sää on ollut keväisen lämmin ja katujen siivoustyöt ovat edenneet suunnitellusti ympäri kaupunkia. Ensi viikolla puhdistuskalustoa liikkuu muun muassa…