Uutisarkisto
Kaupungin johdon siirtymäajan ratkaisuista ehdotus
Kaupunginjohtaja Lauri Inna aloittaa tehtävässään 1. maaliskuuta 2023. Samaan aikaan rahoitusjohtaja Jouni Lampinen siirtyy kaupungin tytäryhtiön Porin YH-Asunnot Oy:n toimitusjohtajaksi.…
Penkkarit ajetaan Porin Etelä- ja Pohjoispuistossa torstaina 9. helmikuuta
Porin lukion, Ulvilan lukion sekä Björneborgs svenska samskolanin abiturientit juhlivat torstaina 9. helmikuuta koulutyön päättymistä perinteisellä penkkariajelulla.
Satakunnan urheilugaalassa jaettiin stipendejä porilaisille urheilijoille
Vuonna 2022 päästiin nauttimaan monipuolisesta porilaisesta urheilumenestyksestä. Porin kaupunki muisti stipendein viime vuonna menestyneitä urheilijoita lauantaina 4. helmikuuta järjestetyssä Satakunnan…
Porin kaupunki laatii tilapäismajoitusohjetta koulumajoituksiin pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ohjeen mukaisesti
Porin kaupunki työstää parhaillaan omaa toimintamalliaan ja ohjeistusta tilapäismajoituksia varten koulutiloissa. Työ perustuu pelastuslaitosten kumppanuusverkoston laatimaan ohjeistukseen tilapäismajoitusten turvallisuusjärjestelyistä kokoontumistiloissa.
Ruosniemen vanhassa päiväkodissa tehty jälleen ilkivaltaa
Ruosniemessä Ylikyläntien ja Alikyläntien risteyksessä sijaitsevaan vanhaan kiinteistöön on kohdistunut vuonna 2015 päättyneen päiväkotitoiminnan jälkeen toistuvasti ilkivaltaa. Viime viikkoina häiriköinti…
Alvar Aalto 125 vuotta – tutustu Aallon kohteisiin Satakunnassa
Alvar Aallon syntymästä tulee 3. helmikuuta 2023 kuluneeksi 125 vuotta. Silloin myös Porissa liputetaan suomalaiselle arkkitehtuurille ja muotoilulle.
SKiB-kampuksen suunnittelu valmis
Säätiön kampuskokonaisuus laajenee puolikkaan korttelin kokoiseksi Porin keskustassa. Suunnitelman mukaan koulun tilat peruskorjataan kokonaisuudessaan ja lisäksi rakennetaan uudisrakennusosa Mikonkadun ja…
Nuorten työllistymistä tuetaan jälleen kesätyöpaikkatuen ja kesäsetelien avulla
Porin kaupunki jatkaa nuorten kesätyöskentelyn tukemista. Työnantajat voivat hakea kesätyöpaikkatukea ja lisäksi kaikille porilaisille 9.-luokkalaisille jaetaan henkilökohtaiset kesätyösetelit. Tukiin oikeuttavat…
Komiikalla nuorten yksinäisyyttä vastaan Besties with Pori -tapahtumassa
Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoima Monikielinen Ohjaamo -hanke ja Porin Ohjaamo järjestävät yhdessä alle 30-vuotiaille porilaisille nuorille ilmaisen Besties with Pori -tapahtuman 15.…
Päivä kruunupäänä – Kruunupää 20 vuotta!
Lastenkulttuurikeskus Kruunupään juhlavuosi alkaa 10.–11. helmikuuta kaksipäiväisellä tapahtumalla.