Uutisarkisto

Uimalasit

Lasten uimakouluihin ilmoittautuminen alkaa ensi viikolla

Kevätkauden lasten uimakouluja järjestetään keskustan ja Meri-Porin uimahalleissa.
Sara Vuorinen

”Voin sanoa kasvaneeni oman alani asiantuntijaksi”

Sara Vuorinen työskenteli vuoden Porin kaupungin viestintä- ja osallisuusyksikössä. Hän pääsi toteuttamaan itseään, kasvamaan viestinnän ammattilaisena ja yllättymään siitä, miten…

”Tykkään siitä, että näen työssä oman kädenjäljen.” 

Lukiolainen Rina Palmroth työskentelee Palveluliikelaitoksella, ja kokee saavansa työstä virtaa myös muualle elämään.
Mikael Valli

”HR-yksikössä päivät eivät ole samanlaisia, vaan joka päivä on jotain uutta”

Ulvilasta kotoisin olevalle Mikael Vallille suuri osa vuodesta 2021 on kulunut HR-yksikössä perusturvan Työhyvinvointi-projektin parissa.
Konsta Kähtävä

”Kesätyö ICT-yksikössä näytti, mitä tulevaisuuden työ voi pitää sisällään”

Käytännön oppien ja taitojen lisäksi ICT-yksikkö antoi alan opiskelijalle Konsta Kähtävälle vastuuta sekä ahkeran työyhteisön.
Kesätyöntekijä Joni Viljanen

”Lapset ovat aitoja”

Joni Viljanen on kesätöissä Päärnäisten päiväkodissa päiväkodin ohjaajana. Joni on 24-vuotias ja opiskelee Turun yliopistossa Rauman kampuksella varhaiskasvatuksen opettajaksi.
Työmaa-alue kyltti

”Työmaan valvontaa ja kiva työporukka”

Emma Saarinen on kesätöissä rakennuspuolen työnjohtoharjoittelijana. Emma on 26-vuotias ja opiskelee Satakunnan ammattikorkeakoulussa rakennusinsinööriksi.
Kesätyöntekijät Cecilia Lilja ja Veera Virtanen

”Saa olla paljon luonnon kanssa kosketuksissa ja oppia paljon uutta”

Cecilia Lilja ja Veera Virtanen työskentelevät kesätöissä elinvoima- ja ympäristötoimialan suunnittelu- ja kehittämisyksikössä ympäristövirastossa.
Ohjaamon kesätyöntekijät Amanda Välitalo ja Kati Jussila

”Saa auttaa nuoria ja käyttää omia ideoita ja luovuutta”

Amanda Välitalo ja Kati Jussila ovat kesätöissä Porin Ohjaamolla. Heidän työtehtäviinsä kuuluu asiakastyötä sekä markkinointia ja viestintää.
Kuva kesätyöntekijä Inkeri Järvenpäästä

”Asiakaspalvelua ja venesatamien valvontaa”

Inkeri Järvenpää on kesätöissä palvelupiste Porinassa. Inkeri on 22-vuotias ja opiskelee kansainvälistä kauppaa Satakunnan ammattikorkeakoulussa.