Uutisarkisto

Päiväkotilaiset välitunnilla

Ilmiöitä ja tekemisen meininkiä – teemakuukaudet vievät asukkaat hyvinvoinnin lähteille

Porissa tehdään monipuolista ja toimialarajat ylittävää hyvinvointityötä. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Porin kaupungin sosiaalisessa mediassa toteutettavat hyvinvoinnin teemakuukaudet pureutuvat tarkemmin…
Erityisvarhaiskasvatus_kuvaJennaLindfors.jpg

Porin Icehearts-toiminta laajenee Pohjois-Porin alueelle

Ennalta ehkäisevään lastensuojelutyöhön keskittyvä Icehearts-joukkuetoiminta alkaa Pohjois-Porissa syksyllä. Kouluvuoden alussa alueella käynnistyvät joukkueet sekä pojille että tytöille.
Keskustan uimahalli ulkoa kuvattuna

Pori avaa uimahallinsa sekä kuntosalinsa tiistaina 18. tammikuuta – uudet rajoitukset voimassa 28. tammikuuta saakka

Lounais-Suomen AVI:n 14. tammikuuta tekemällä päätöksellä kielletään edelleen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sekä sisä- että ulkotiloissa. Päätöksen myötä tilojen sulkemista…
Keskustelukarhu

Tammikuun loppupuoliskon asukasillat siirtyvät kouluista etäyhteyksin toteutettaviksi

Keski- ja Meri-Porin sekä Lavian asukastilaisuudet kouluissa on peruttu voimassa olevien koronarajoitusten takia. Tilaisuudet järjestetään striimattuna kaupungin Youtube-kanavalla ja yleisöllä…
Huutomerkki

Viikolla 49 Porin perusturvan alueella on voinut altistua seuraavissa paikoissa:

Hämärästi valaistu keskustan uimahalli, jossa on uimareita

Kaupungin liikuntalaitokset ovat suljettuna itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta

Itsenäisyyspäivä on sekä yleisö- että seurakäytön osalta erittäin hiljainen päivä. Liikuntalaitokset pidetään tästä syystä suljettuna maanantaina 6. joulukuuta. Poikkeuksen tähän…
Keskustelukarhu

Kaupunki kutsuu porilaisia asukasiltoihin

Porin kaupunki järjestää kahdeksalla palvelualueellaan asukastilaisuudet, joissa keskustellaan kyseisen alueen nykytilasta, tulevaisuudesta ja kehittämistarpeista. Joulukuussa tilaisuudet järjestetään Noormarkussa ja Ahlaisissa…
Kati Aalto, Riku Lehtopolku, Riikka Tankka ja Meri Tankka Tänä iltana -esityksen promokuvassa.

Tänä iltana on teos haaveilusta - "Aisti-informaatio tuplaantuu, kun tanssi, värit ja valot rikastuttavat esitystä"

Pori Sinfoniettan ja Pori Dance Companyn Tänä iltana -esitykset Porin Promenadisalissa 24.-25.11. kello 19. Esityksessä on käytössä koronapassi. Passi ja…
Tanssija Kati Aalto vaalenpunertavassa mekossa hypänneenä ilmaan.

Pori Sinfoniettan ja Pori Dance Companyn yhteistuotanto Tänä iltana on romanttinen unelma, hupsu ja syvällinen teos kuudelle tanssijalle ja sinfoniaorkesterille

Riku Lehtopolun ohjaama ja koreografioima teos Tänä iltana saa kantaesityksensä Porin Promenadisalissa keskiviikkona 24. marraskuuta.
Keskustan uimahalli ulkoa kuvattuna

Keskustan uimahalli suljettu 30.–31. lokakuuta uimakisojen takia – Meri-Porin uimahalli palvelee pidennetyin aukioloin

Keskustan uimahalli on suljettu yleisöuinnilta tulevana viikonloppuna 30.–31. lokakuuta Porin uimaseuran järjestämistä IKM-alueuintikilpailuista johtuen. Uimaan pääsee kuitenkin Meri-Porin uimahallissa pidennetyin…