Uutisarkisto

Avautuvat ovet

Perusturvan apuvälinelainaamo siirtyy Honkaluotoon perustettavaan maakunnalliseen apuvälinekeskukseen

Porin perusturvan apuvälinelainaamon toiminta siirtyy kevään 2020 aikana osaksi uutta, Honkaluotoon perustettavaa maakunnallista apuvälinekeskusta. Perusturvalautakunta päätti asiasta torstaina 19.12.
Kävelykatu

Poriin on avattu 5G-verkko

5G-verkko palvelee ensimmäisessä vaiheessa ydinkeskustan aluetta. Alue ulottuu Kokemäenjoen rannasta Helsingintielle sekä Kuudesosasta Itätullin ja Kuninkaanhaan alueille.
Jokimaisema

Tulvatilannetta tarkkaillaan Porissa aktiivisesti

Viime päivien runsaiden sateiden vuoksi Kokemäenjoen virtaama on nousemassa tänään torstaina lähes 700 kuutiometriin sekunnissa. Suuri virtaama nostaa myös jokiveden…
Nousupysäkkien paikat, joista mennään linja-autoon lastenvauvujen kanssa

Jatkossakin lastenvaunujen kanssa matkustetaan maksutta Porissa

Maksuttomat matkat pientä lasta vaunuissa tai rattaissa kuljettavalle matkustajalle jatkuvat Porin paikallisliikenteessä ensi vuonnakin. Maksuttomuus on tulossa pysyväksi käytännöksi.
Kynttilät

Joulunaika tuo muutoksia kaupungin palveluiden aukioloaikoihin

Joulunaika vaikuttaa Porin kaupungin eri toimipisteiden aukioloaikoihin. Alle on koottuna toimipisteiden poikkeavia aukioloaikoja vuodenvaihteen osalta.
Joulukuusi

Joulunaika tuo muutoksia perusturvan toimipisteiden aukioloihin

Osa perusturvan toimipisteistä on suljettuna joulukuun lopussa. Sosiaali- ja terveyspalveluita saa kuitenkin laajasti perusturvan alueella.
Suun terveydenhuolto

Virka-ajan ulkopuolinen hammaspäivystys osaksi Satasairaalan toimintaa

Virka-ajan ulkopuolinen hammaspäivystys siirtyy Porin perusturvalta osaksi Satasairaalan toimintaa 1.1.2020 alkaen. Muutoksen yhteydessä myös ajanvarausnumero päivystykseen muuttuu. Uusi ajanvarausnumero Satasairaalaan…
Pori Sinfonietta kevät 2020

Pori Sinfoniettan kevätkausi on täynnä upeita konsertteja – kantaesityksiä, festivaaliyhteistyötä ja luonnon voimaa

Pori Sinfoniettan kevätkauden 2020 ohjelmiston teemana on ilmasto ja luonto.
Nika Gorič

Tunnelmallisessa Pori Sinfoniettan Joulukonsertissa kuullaan Händelin tunnettuja aarioita

Pori Sinfoniettan syyskausi päätetään perinteisesti Joulukonsertilla Keski-Porin kirkossa torstaina 19.12. kello 19. Kapellimestarina on Tibor Bogányi ja solisteina sopraano Nika…
Ruokaa lautasella linjastossa

Koululaisten kesäajan ruokailua jatketaan

Porissa kokeiltiin 3.6.–7.8.2019 välisenä aikana maksutonta ruokailua 7–18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kaupunginhallitus päätti osoittaa yhteensä 40 000 euroa kesäajan ruokailuun.