Uutisarkisto

Narsisseja ja kimalainen

Pääsiäinen tuo muutoksia kaupungin palvelujen aukioloaikoihin

Pääsiäisen ajan 18.–21. huhtikuuta kaupungin liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalvelut sekä Porin Leijonan asiakaspalvelu palvelevat poikkeusaukioloajoin. Pääsiäisviikon lauantaina 19. huhtikuuta vietetään…
roskaton luontopolku

Äänitä linnunlaulua ja osallistu lintujen kevätmuuton seurantaan Porin luontoreiteillä  

Porin kaupunki on mukana Jyväskylän yliopiston lintujenseurantahankkeessa, jossa hyödynnetään yliopiston kehittämää Muuttolintujen kevät -sovellusta. Maksuton sovellus tunnistaa lintulajit äänitteen perusteella…
Ilmanlaadun mittausasema Paanakedonkadulla

Porin ja Harjavallan ilmanlaatu oli enimmäkseen hyvää tai tyydyttävää vuonna 2024

Porissa maalis–huhtikuulle ajoittunut katupölykausi oli maltillinen. Harjavallassa jatkuvatoimisesti mitatut pitoisuudet olivat pääosin matalia, mutta haasteena olivat edelleen hengitettävien hiukkasten arseeni-…
Keskustan uimahalli syksyllä

Uintitapahtumat muuttavat keskustan uimahallin aukioloihin tulevina viikonloppuina

Porin keskustan uimahallissa järjestetään tulevana lauantaina 29. maaliskuuta Matti Mattsson -uintikisat, jotka sulkevat hallin yleisöuinnin osalta koko päiväksi. Myös uimahallin…

Lähde luontoon – kevään retkiesite on julkaistu

Porin kaupungin retkiesite on valmistunut. Esitteeseen on koottu luontoretkiä ja -tapahtumia, jotka järjestetään yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa. Retkitarjonta on monipuolinen,…
Karttakuva Kyläsaaren tiejärjestelyistä

Katujärjestelyjen rakentaminen Kyläsaaressa etenee suunnitellusti – tasoristeyksen siirto toteutuu todennäköisesti ensi vuonna

Porin kaupunki tekee parhaillaan Kyläsaaressa Keskutiellä sijaitsevan tasoristeyksen siirtoon liittyviä katujärjestelymuutoksia. Tasoristeyksen siirrosta ja siihen liittyvistä maantie- ja yksityistiejärjestelyistä vastaa…

Porissa vietetään seniorien kulttuuriviikkoa 17.–22.3.2025

Varttuneemman väen kulttuuriviikko tarjoaa monipuolista ohjelmaa maanantaista lauantaihin. Tänä vuonna seniorien kulttuuriviikkoa vietetään näytelmän, kirjailijavierastapaamisen, pääsiäispajan, näyttelyopastusten, luentojen, avoimien ovien,…
Ilmakuva Tahkoluodosta

Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavaluonnos asetetaan uudelleen nähtäville

Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavan luonnos oli nähtävillä kesällä 2020. Saadun palautteen perusteella kaavaratkaisua on kehitetty yhteistyössä ELY-keskuksen ja paikallisten toimijoiden kanssa. Koska…
Lapsi kiipeilemässä kiipeilykeskuksessa

Harrastamisen Porin mallin kevätkausi on täydessä vauhdissa – myös seuraavaa lukuvuotta suunnitellaan jo 

Harrastamisen Porin mallin kevätlukukaudella on mukana 45 erilaista liikuntaharrastusta, jotka liikuttavat yli 700:aa lasta ja nuorta. Höntsäilemässä käy viikoittain noin…
Yyterin vierailukeskuksen puiset pilarit vasten sinistä taivasta

Yyterin asukasillassa keskustellaan alueen kehittämisestä asukkaiden kanssa

Asukkaiden toivoma Yyterin asukasilta järjestetään tiistaina 1. huhtikuuta kello 18–20 Yyterin vierailukeskuksessa. Asukkaiden toivotaan jättävän kysymyksiä ennakkoon verkossa.