Uutisarkisto

Kuvituskuva Maksa mitä haluat -päivästä 2022

Maksuttomat bussit kuljettavat asiakkaita Maksa mitä haluat -päivänä

Seuraava Maksa mitä haluat -päivä järjestetään sunnuntaina 4. syyskuuta Porin kaupungin kulttuuri- ja liikuntalaitoksissa. Mukana olevat bussit kuljettavat palveluiden pariin…
Hiekkarantaa jonka taustalla metsä ja sinitaivas

Eläköön, Itämeri ja Suomen luonto – vinkkejä juhlaviikolle

Tällä viikolla juhlitaan sekä Itämeripäivää että Suomen luonnon päivää. Niiden kunniaksi Porissa järjestetään lähiluontoa eri tavoin juhlistavia tapahtumia. Tiedossa on…
Valtuuston kokous -kuva

Valtuuston syyskausi käynnistyy maanantaina

Porin kaupunginvaltuusto kokoontuu syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 29. elokuuta kello 18 alkaen.
Ulkoiluystävä koiran kanssa

Tossut ja tassut liikkeelle – Koiranomistajia haetaan mukaan ulkoiluystäviksi

Porin kaupunki jatkaa koiranomistajien kouluttamista ikäihmisten ulkoiluystäviksi syyskuussa. Ulkoiluystävä -toimintaa on järjestetty Porissa jo parin vuoden ajan ja nyt toiminta…
Arttu Tuominen esiintymislavalla haastattelijan kanssa pääkirjaston aikuisten osastolla

Kirjojen yö houkutti paikalle noin 1500 kävijää

Seitsemättä kertaa järjestetty kirjallisuustapahtuma kiinnosti porilaisia.
Jokikeskushankkeen rakennustöiden aikaiset liikennejärjestelyt syyskuussa 2022

Jokikeskuksen rakennustöiden valmistelu alkaa – vuollejokisimpukat siirretään uusille paikoille

Porin Jokikeskus-hankkeen toisen vaiheen rakennustyömaan valmistelu käynnistyy elokuun viimeisellä viikolla Etelärannassa. Rakennustyöt aloitetaan syyskuun alussa. Urakan toteutuksesta vastaa toisen vaiheen…
Karhuhallin julkisivu syksyllä 2021

Harjoitusjäähallissa tehty kunnostustöitä kesän aikana – seuravuorot alkavat syyskuussa

Porin harjoitusjäähallissa on kesän aikana tehty mittavia kunnostustöitä, joiden takia seuravuorot alkavat vasta syyskuussa.
Nuohousillan mainoksen kuvituskuvana nuohooja.

Satakunnan pelastuslaitos kutsuu maakunnan alueen nuohoojat tapaamiseen 7.9.2022

Porin keskuspaloaseman luentosalissa järjestetään koulutus- ja keskustelutilaisuus. Kaikki Satakunnan alueella toimivat nuohoojat ovat tervetulleita.
Hävikkiviikko_on aika arvostaa ruokaa

Hävikkiviikko 2022

Hävikkiviikolla Porin kouluissa punnitaan lautasilta roskiin päätyvän ruuan määrää. Tarkoituksena on vähentää ruokahävikkiä syömällä lautaset tyhjiksi. Tärkeää on arvioida nälän…
Talous Pori Sans -fontilla

Porin kaupungin talous- ja henkilöstöraporttiin positiivinen vire

Porin kaupunginhallitukselle esiteltiin maanantaina 22. elokuuta pidetyssä kokouksessa tammi-kesäkuun talous- ja henkilöstöraportti. Tarkennukset verotuloista vaikuttavat raportissa positiivisesti.