Uutisarkisto

Kuva Mahanpuruja muovista -kampanjan julisteesta

Sade yllätti kaivokansien taidetarrat – pääkirjaston näyttelyssä säänkestävää Mahanpuruja muovista -taidetta

Poria koetelleet kovat sateet ovat aiheuttaneet yllättäviä haasteita pitkin kaupunkia sadevesikaivojen ympärille liimatuille Mahanpuruja muovista -taidetarroille. Osa kymmenestä tarrasta on…
IL1 kuva

Porin joukkoliikenne siirtyy kesäaikatauluihin maanantaina

Kesä tuo muutoksia Porin ja Ulvilan joukkoliikenteeseen. Maanantaina 6. kesäkuuta voimaan tulevat kesäaikataulut kestävät koulujen loma-ajan loppuun asti, eli syysaikataulut…
Nuorisotalo

THL laajentaa neljänsien koronarokotusten suosituksia – perusturvan alueella aloitetaan laajennetut rokotukset maanantaina 6.6.

THL suosittelee jatkossa neljänsiä rokoteannoksia lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville 70–79-vuotiaille.
Lapsi liikennevaloissa liikennepuisto Vinkkarissa

Vinkkarin menopelit valmiina tulevaan kesään – liikennepuisto aukeaa ensi viikolla

Kirjurinluodossa sijaitseva liikennepuisto Vinkkari aukeaa yleisölle tiistaina 7. kesäkuuta. Vinkkari tarjoaa hauskaa ja hyödyllistä tekemistä perheen pienimmille, kun liikennesääntöjä opitaan…
Kirjaston keppihevoset

Kesäpuuhaa lapsille kirjastoissa

Kesän aikana lapsille on tarjolla monenlaista puuhaa Porin ja Nakkilan kirjastoissa. Lapset ja nuoret voivat osallistua myös erilaisiin lukukampanjoihin.
Ilmakuva Kirjurinluodosta

Rahoitusta jaossa Porin ekosysteemisopimuksen mukaiseen TKI-toimintaan

Porin kaupunki tavoittelee työ- ja elinkeinoministeriön kanssa solmitulla ekosysteemisopimuksella lisäpanostuksia kansainvälistä kasvupotentiaalia omaavien ekosysteemien kasvun tukemiseen. Kohdistamalla ja lisäämällä TKI-panostuksia…
IL1 kuva

Taidemuseon uusi näyttely Chorus sinensis laulaa merimetsoille

Porin taidemuseossa avataan 17. kesäkuuta Chorus sinensis -niminen merimetsoille omistettu näyttely. Näyttely koostuu kuoroteoksesta ja laajasta audiovisuaalisesta kuvamateriaalista, joka on…
musta juliste jossa kaksi viinikorkkia penkillä ja teksti jos välität nuorista et välitä heille päihteitä

Päättäjäispäivän juhlinnassa muistettava vastuu, turvallisuus ja laki

Tulevana lauantaina moni nuori viettää kouluvuoden päättäjäisiä. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat sekä virkavallan edustaja muistuttavat, että juhlahetkessäkin on niin vanhempien…
Kirjurinluoto is the central park of Pori

Kirjurinluotoon avautuu leiriytymisalue heinäkuussa

Kirjurinluodon konserttiareenan viereen sijoittuva leiriytymisalue käynnistää toimintansa 8. heinäkuuta ja ajanvarausjärjestelmä pyritään avaamaan noin kuukautta aikaisemmin.
Sinertävä tarra jossa kalan sisällä roskia ja muistutus ettei saa roskata

Nuorten suunnittelemat tarrat sadevesikaivojen ympärillä muistuttavat vesistöjen roskaantumisesta

Kaupungin sadevesikaivojen ympäriltä voi bongata Porin yläkoululaisten suunnittelemia katutaideteoksia. Kyseessä on Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista – Magknip av…