Uutisarkisto

Junaradan tasoristeys

Tekninen lautakunta käsittelee uusia tasoristeysjärjestelyjä Mäntyluoto-Tahkoluoto-rataosuudella

Väylävirasto ja Porin kaupunki ovat neuvotelleet uusista tasoristeysjärjestelyistä Pori-Mäntyluoto-Tahkoluoto-rataosuudella. Nyt solmittavalla sopimuksella Väylävirasto ja kaupunki sitoutuvat toteuttamaan rataosan tasoristeysjärjestelyt yhteisrahoitteisena…
Pääsiäismunia ja koristeita

Pääsiäisen aukioloajat Porin ja Nakkilan kirjastoissa

Pääsiäisen pyhät aiheuttavat poikkeuksia tavanomaisiin aukioloaikoihin.
Satakunnan pelastuslaitos, logo

Paloturvallisuuden itsearviointien palautus sulkeutuu toukokuun lopussa

Pelastuslaitokselta lähti tänä keväänä yhteensä 7853 paloturvallisuuden itsearviointikirjettä. Vielä on palauttamatta noin 2000 lomaketta. Palautukseen annetaan jatkoaikaa 22.5. saakka.
Jokiranta

Venepaikkojen vuokraus uusille asiakkaille starttaa pääsiäisen jälkeen – kylmät ilmat vaikuttavat mahdollisesti siltojen saapumiseen

Jokisataman, Meri-Porin ja Joutsijärven venepaikkojen vuokraus purjehduskaudelle 2022 käynnistyy tiistaina 19. huhtikuuta kello 9. Venepaikat varataan ja maksetaan sähköisesti.
Ryhmäkuva Steaming4future-hankkeeseen osallistuvien henkilöiden Porin vierailusta maaliskuussa 2022

Hanke teknologia-, robotiikka- ja etäopetuksen kehittämiseksi – Pori mukana yhteistyössä italialaisten ja espanjalaisten kanssa 

Steaming4future-hankkeen ideana on jakaa hyviä käytänteitä teknologia- robotiikka-, ja etäopetuksesta. Etätoiminnan lisäksi kolmen maan hankelaiset pääsevät tutustumaan paikan päälle toistensa…
Kaupungintalon kulmaikkunat

Kaupunginhallituksen valitsema organisaatiotoimikunta linjasi kaupungin tulevaa johtamisjärjestelmää

Porissa valtuustoryhmät ovat alkuvuonna pohtineet kaupungin johtamismallia. Tammikuun valtuuston kokouksen yhteydessä järjestettiin pormestariseminaari ja tämän jälkeen asiaa on käsitelty useassa…
Ihmisiä nauttimassa kesäpäivästä Kirjurissa

Avustusuudistus tehty, kehittämistyö jatkuu – vastaa kyselyyn

Kaikille Porin kaupungin avustuksia vuosina 2020–2021 hakeneille järjestöille on lähetetty maaliskuun lopulla kysely, jolla selvitetään järjestöjen kokemuksia järjestö-kuntayhteistyöstä sekä Porissa…
Toivon ikkunaverstas

Kunnosta ja korjaa: Toivon ikkunakurssit 23.4. ja 7.5.

VANHA HYVÄ IKKUNA! Miksi vanha ikkuna kannattaisi kunnostaa? Mistä tietää, voiko sitä edes enää korjata? Miten korjaus tehdään? Pitääkö kaikki…
Siistihaaste jpg

Nyt on aika koota kasaan oma siivoustalkooporukka – ja haastaa muita!

Perinteiset siivoustalkoot eli yleisten alueiden roskienkeruutempaukset ovat alkamassa. Porin seudun jäteneuvonta haastaa toiminta-alueensa kuntien asukkaat ja yhdistykset keväiseen hyötyliikuntaan siivoamaan…
Alberto Hold-Garrido, naiskamarikuoro Sempre, Suvi Väyrynen ja Tuija Knihtilä.

Pori Sinfoniettan pääsiäiskonsertissa soi yksi kirkkomusiikin rakastetuimmista teoksista

Stabat Mater -pääsiäiskonsertti esitetään Keski-Porin kirkossa keskiviikkona 13.4. kello 19. Kapellimestarina on Alberto Hold-Garrido. Kaupunginorkesterin kanssa esiintyvät Sempre-kuoro sekä sopraano…