Uutisarkisto
Nuorille maksuttomat, monipuoliset Nuorisopassi-edut voimassa 1. syyskuuta alkaen
Porin kaupunki tukee nuorten tasavertaisia harrastamismahdollisuuksia jälleen lukuvuodella 2024–2025. Porilaisille 5.–9.-luokkalaisille tarjotaan tänäkin vuonna Nuorisopassi, jota voi hyödyntää omatoimisesti vapaa-ajalla.…
Syyskauden lasten uimakoulut käynnistyvät syyskuun puolivälissä – ilmoittautuminen alkaa ensi maanantaina
Liikuntapalvelujen syyskauden lasten uimakoulut järjestetään Keskustan uimahallissa. Meri-Porin uimahallin uimakouluista tiedotetaan erikseen.
Muutoksia Rauhanpuiston liikennejärjestelyissä perjantaina
Rauhanpuiston ajokaistat välillä Maantiekatu-Kalevanpuisto suljetaan liikenteeltä perjantaina 30. elokuuta noin kello 17–22 väliseksi ajaksi kaapelitöiden vuoksi. Autoliikenne ohjataan töiden aikana…
Ylijäämäruuan jako Itätuulen koululla jatkuu – mahdollisuus yhteisölliseen ruokailuun kerran viikossa
Yhteisöllinen ruokailu Itätuulen koululla yhteisötila Salongissa käynnistyy torstaina 5. syyskuuta. Ylijäämäruualla ruokaillaan jatkossa aina koulujen työpäivinä, torstaisin kello 12.15–13.15. Yhteisöllisellä…
Pori mukana uudessa kuntakohtaisessa matkailutulotutkimuksessa
Matkailun aluetaloudellisen tulo- ja työllisyysvaikutustutkimuksen mukaan Porin matkailun kokonaisvaikutukset vuonna 2023 olivat 140,52 miljoonaa euroa. Välitön matkailutulo Porissa vuonna 2023…
Mahanpuruja muovista -kampanja käynnistyy taas Itämeripäivänä
Roskaamisen vaaroista vesistöjen eläimille muistuttava Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista -kampanja alkaa jälleen Porissa Itämeripäivänä 29. elokuuta. Kolmen viikon…
Syksyn ohjatuilla retkillä sienestetään ja seurataan kurkien syysmuuttoa
Aurinkoiset syyspäivät ja hämärtyvät illat ovat mukavaa aikaa liikkua luonnossa. Syksyn maksuttomassa retkitarjonnassa poimitaan sieniä, tutustutaan paikalliseen lajistoon ja seikkaillaan…
Nuorten kohtaamispaikka toteutetaan Kirjurinluodossa venetsialaisviikonloppuna
Loppukesän juhlaa venetsialaisia vietetään jälleen tulevana viikonloppuna. Aiempina vuosina nuoria on saapunut Kirjurinluotoon juhlimaan mukanaan päihteitä ja raketteja. Alaikäisiä nuoria…
Pori tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet omatoimiselle sekä ohjatulle syysliikkumiselle
Syksy on oivallista aikaa luonnossa liikkumiseen ja liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Porista löytyy kattavasti erilaisia lenkkipolkuja ja luontoreittejä aloittelijoille sekä kokeneille kuntoilijoille.
Liikuntapalveluiden avustajakortti korvataan ensi vuoden alusta EU:n Vammaiskortilla
Porin kaupungin liikuntapalveluiden myöntämistä ja liikuntalaitoksissa käytössä olleista avustajakorteista luovutaan. Vuoden 2025 alusta lähtien sisäänpääsyn yhteydessä avustajatarpeen osoittamiseksi käy ainoastaan…