Uutisarkisto

Yyterin pulkkamäen lumetus

Yyterin pulkkamäki on saatu auki  

Yyterin Keisarinpankin pulkkamäkeen pääsee laskemaan normaalia aikaisemmin tänä vuonna. Pulkkamäki on saatu auki tänään 9. joulukuuta.
kuvassa koronarokotuksen ajanvarauksen tekstiviesti

Porin perusturvan koronarokotusten ajanvarausvuorosta lähetetään jälleen tekstiviesti

Kolmansien koronarokotteiden laajentumisen myötä yhteydenotot perusturvaan ovat kasvaneet merkittävästi. Kolmannen rokotuksen ajanvaraukseen otetaan käyttöön hyväksi havaittu toimintamalli keväältä 2021.
Joulusatu

Pori Sinfoniettan koko perheen joulukonsertin leikittäjinä Satu Sopanen ja Tuomo Rannankari

Joulusatu-konsertti tempaa mukaan talviseen touhuun, jonka aikana kurkistellaan metsämökin ikkunoista ja lasketaan mäkeä jänöjussin kanssa. Konsertti pidetään Promenadisalissa perjantaina kello…
Talvinen puu

Yhteiset sauvakävelylenkit starttaavat Laviassa

Laviassa päästään joulukuun ajan liikkumaan yhdessä joka torstai, kun ohjatut sauvakävelylenkit alkavat. Niin aloittelijoille kuin konkareillekin sopivat lenkit tuovat piristystä…
Ideointilappuja seinällä

Poris aukeaa torstaina – tule kehittämään kauppatoria ja luomaan kaupungin uutta strategiaa!

Porin kaupungin osallistava pop-up-tila Poris avaa ovensa pitkän tauon jälkeen torstaina 9. joulukuuta. Tällä kertaa Poriksessa esitellään kauppatorin uusia suunnitelmaluonnoksia…
Liisantorin tekojää

Ilkivalta ja sääntöjen noudattamatta jättäminen aiheuttavat harmia Porin talviliikuntapaikoilla

Marraskuun lopulla saapunut talvi on mahdollistanut kaupungin talviliikuntapaikkojen avaamisen nopealla aikataululla. Tekojäiden lisäksi myös Isomäen latu saatiin avattua jo marraskuun…
Kauppatorin suunnitelmaluonnokset

Kauppatorin kolme suunnitelmaluonnosta kommentoitavana

Porin kauppatorin toiminnallisuuden, viihtyisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi laaditaan parhaillaan yleissuunnitelmaa. Yleissuunnitelmatyötä tehdään laajassa yhteistyössä Porin kaupungin, Porin torikauppiasyhdistyksen, Porin kaupunkikeskusta…
Hämärästi valaistu keskustan uimahalli, jossa on uimareita

Kaupungin liikuntalaitokset ovat suljettuna itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta

Itsenäisyyspäivä on sekä yleisö- että seurakäytön osalta erittäin hiljainen päivä. Liikuntalaitokset pidetään tästä syystä suljettuna maanantaina 6. joulukuuta. Poikkeuksen tähän…
Keskustan uimahalli ulkoa kuvattuna

Pori liikkuu -sovelluksella kaksi uimaan yhden hinnalla

Keskiviikkona 8. joulukuuta Pori liikkuu -sovellusta näyttämällä kaksi polskijaa pääsee uimaan yhden hinnalla keskustan uimahallissa. Nappaa siis kaveri kainaloon ja…
IL1 kuva

Talviliikuntapaikat kutsuvat pitkän viikonlopun viettoon Porissa

Tuleva itsenäisyyspäiväviikonloppu näyttää lupaavalta talviliikuntalajien harrastajille. Porin metsän hiihtolatu pitenee jo tänään, ja luistelukenttiä Porissa on auki jo yli 20.…