Uutisarkisto

Ruokaa lautasella linjastossa

Tuuks syämää -kyselyn kautta lukiolaisilla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa ruokahävikkiin – ja voittaa palkintoja

Porin kaupungin käyttöön ottaman kyselyn tarkoituksena on ehkäistä ruokahävikkiä saamalla tieto lukioiden keittiöille siitä, kuinka moni lukion oppilaista ja henkilökunnasta…
IL1 kuva

Hyvinvoinnin teemakuukaudet jatkuvat ehkäisevän päihdetyön ja mielenterveyden parissa

Kesäkuussa alkaneet teemakuukaudet kertovat marraskuun ajan ehkäisevästä päihdetyöstä ja mielenterveyden edistämisestä sekä niiden merkityksestä porilaisten hyvinvointiin.
Kaupungintalon kulmaikkunat

Viestintäjohtajan tehtävään hakeneista neljä kutsutaan haastatteluun

Porin kaupungin viestintäjohtajan tehtävä on ollut haettavana 1.–25. lokakuuta. Määräaikaan mennessä paikkaa haki yhteensä kymmenen henkilöä.
Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2022 veroprosentteja

Porin kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 1. marraskuuta vuoden 2022 tuloveroprosenttia sekä kiinteistöveroprosentteja.
Porin Pesäkarhut juhlivat Suomen mestaruutta pesäpallostadionilla

Porin kaupunki huomioi pesäpallomestareita lahjoittamalla tukea junioritoimintaan

Porin kaupunki lahjoittaa 5000 euroa Lasten ja nuorten harrastusrahastoon. Lahjoitus on kohdennettu Pesäkarhujen junioreille ja tukea myönnetään erillisestä hakemuksesta harrastusmaksuihin…
Huutomerkki

Porin Attendo Kuninkaanhaan 3. kerros asetettu karanteeniin korona-altistumisen vuoksi

Tiedotimme aiemmin tällä viikolla koronatartunnasta Noormarkun kotiin kuntoutusyksiköstä maanantaina 25.10. kotiutuneella potilaalla. Potilas oli kotiutunut Attendo Kuninkaanhakaan, jossa hänestä torstaina…
Raatihuone

Porin kaupungin toiminta-avustusten haku vuodelle 2022

Porin kaupunki ilmoittaa vuoden 2022 talousarviosta myönnettävät vuosittaiset avustukset haettaviksi 1.–23.11.2021 kello 15.00 mennessä.
Rakkaudella porilaisille -leima

Hyvinvointiraha kutsuu kunnostustalkoisiin ja tapahtumalliseen ulkoilupäivään

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla järjestetään maksuton mukava kaksipäiväinen perheille suunnattu tapahtuma, jonka yhteydessä parannetaan Saaren ulkoilupuiston siisteyttä, käytettävyyttä ja turvallisuutta. Lähde…
Huutomerkki

Ulvilan ja Noormarkun osastoilla jatkotartuntoja koronalle

Tiedotimme eilen yhdestä koronatartunnasta Ulvilan vuodeosastolta kotiutuneella potilaalla ja kahdesta koronapositiivisesta Noormarkun kotiin kuntoutusyksikössä.
kuvassa kirurgisia kasvomaskeja

Porin perusturvan sairaalapalveluiden maskisuositus, vierailukäytännöt ja vierailuajat

THL on julkaissut uuden maskisuosituksen 30.9.2021. Satakunnassa ATTR suosittelee kuitenkin edelleen laajaa maskinkäyttöä epidemiologiseen tilanteeseen perustuen.