Uutisarkisto

Kaupungintalon kulmaikkunat

Viestintäjohtajan tehtävään hakeneista neljä kutsutaan haastatteluun

Porin kaupungin viestintäjohtajan tehtävä on ollut haettavana 1.–25. lokakuuta. Määräaikaan mennessä paikkaa haki yhteensä kymmenen henkilöä.
Kuksakahvit

Ikääntyneille tarjolla liikuntaa luonnossa kahvittelun lomassa

Luontoliikuntaa ja ikäihmisten liikuntaa yhdistävät maksuttomat Kuntokahvit tulevat taas. Lähde mukaan reippailemaan, nauttimaan luonnon rauhasta ja hörppäämään kuppi kahvia!
Raatihuone

Porin kaupungin toiminta-avustusten haku vuodelle 2022

Porin kaupunki ilmoittaa vuoden 2022 talousarviosta myönnettävät vuosittaiset avustukset haettaviksi 1.–23.11.2021 kello 15.00 mennessä.
Porin Pesäkarhut juhlivat Suomen mestaruutta pesäpallostadionilla

Porin kaupunki huomioi pesäpallomestareita lahjoittamalla tukea junioritoimintaan

Porin kaupunki lahjoittaa 5000 euroa Lasten ja nuorten harrastusrahastoon. Lahjoitus on kohdennettu Pesäkarhujen junioreille ja tukea myönnetään erillisestä hakemuksesta harrastusmaksuihin…
Huutomerkki

Porin Attendo Kuninkaanhaan 3. kerros asetettu karanteeniin korona-altistumisen vuoksi

Tiedotimme aiemmin tällä viikolla koronatartunnasta Noormarkun kotiin kuntoutusyksiköstä maanantaina 25.10. kotiutuneella potilaalla. Potilas oli kotiutunut Attendo Kuninkaanhakaan, jossa hänestä torstaina…
Huutomerkki

Ulvilan ja Noormarkun osastoilla jatkotartuntoja koronalle

Tiedotimme eilen yhdestä koronatartunnasta Ulvilan vuodeosastolta kotiutuneella potilaalla ja kahdesta koronapositiivisesta Noormarkun kotiin kuntoutusyksikössä.
Rakkaudella porilaisille -leima

Hyvinvointiraha kutsuu kunnostustalkoisiin ja tapahtumalliseen ulkoilupäivään

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla järjestetään maksuton mukava kaksipäiväinen perheille suunnattu tapahtuma, jonka yhteydessä parannetaan Saaren ulkoilupuiston siisteyttä, käytettävyyttä ja turvallisuutta. Lähde…
Huutomerkki

Porin perusturvan Noormarkun osastolla kaksi koronapositiivista potilasta

Noormarkun osastolla on ollut altistumisia koronalle kotiin kuntouttamisyksikössä, ensimmäinen altistumispäivä on lauantai 23.10.
Keskustan uimahalli ulkoa kuvattuna

Keskustan uimahalli suljettu 30.–31. lokakuuta uimakisojen takia – Meri-Porin uimahalli palvelee pidennetyin aukioloin

Keskustan uimahalli on suljettu yleisöuinnilta tulevana viikonloppuna 30.–31. lokakuuta Porin uimaseuran järjestämistä IKM-alueuintikilpailuista johtuen. Uimaan pääsee kuitenkin Meri-Porin uimahallissa pidennetyin…
Tietokone

Kaupungin lähettämät myyntilaskut voi jatkossa vastaanottaa OmaPosti-palveluun

1. marraskuuta alkaen Porin kaupungin henkilöasiakkailla on mahdollisuus vastaanottaa kaupungin lähettämät myyntilaskut OmaPosti-palveluun.