Uutisarkisto

Kävelykatu

Porin keskustan uuden pysäköintiopastusjärjestelmän toteuttaminen hyvässä vauhdissa

Porin ydinkeskustan alueella on tehty tänä kesänä pysäköintiopastusjärjestelmän uudistustöitä. Perinteiset opastekyltit on jo pääosin asennettu eri puolille keskustaa, ja reaaliaikaisten…
Taavi-silta kuvattuna Etelärannasta Kirjurinluodon suuntaan

Taavi-silta on saapunut Etelärantaan – Niittäjänsillan asentaminen siirtyy toukokuulle

Porin Etelärannan ja Kirjurinluodon yhdistävän Taavi-sillan asennustyöt on saatu keskiviikkoaamupäivällä valmiiksi, ja silta on nyt käyttökunnossa. Karjarannassa sijaitsevan Niittäjänsillan asentaminen…
Siirtokehotus kyltti

Katujen kevätsiivous jatkuu – huomioi siirtokehotukset

Porin katualueiden siivoustyöt jatkuvat ympäri kaupunkia, ja pääkaduista tällä viikolla puhdistetaan muun muassa Karjarannantie ja Paanakedonkatu. Keskustassa pysäköintiin vaikuttavia puhdistustöitä…
Pohjoispuisto

Katujen puhdistustyöt jatkuvat Porin keskustassa – huomioi siirtokehotukset

Katualueiden puhdistustöitä tehdään seuraavaksi Etelä- ja Pohjoispuistoissa sekä Rautatienpuistokadulla ja Koulukadulla. Puhdistuksen sujuvoittamiseksi pysäköintiä joudutaan jonkin verran rajoittamaan keskustan katualueilla…
Katujen puhdistus

Katujen kevätsiivous käynnissä – keskustan katualueilla siirtokehotuskylttejä

Yöpakkasten väistyttyä Porissa on päästy pääsiäisen jälkeen käynnistämään katujen puhdistustöitä. Siivoaminen on alkanut tuttuun tapaan vilkkaasti liikennöidyiltä pääkaduilta, ja tällä…
Vähälinnankadun pyörätien auraus

Riihikedon katualueita puhdistetaan lumesta – huomioi siirtokehotukset

Tasavallankadulla, Koulukadulla ja Karjalankadulla tehdään perjantain ja lauantain välisenä yönä 14. tammikuuta lumitöitä, joiden aikana alueiden pysäköintiä rajoitetaan siirtokehotuskyltein varustetuilla…
Liikenneväylien kunnossapito

Talvikunnossapitoa tehdään koko kaluston voimin – lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin

Viikonlopun runsaat lumisateet ja lähipäiville ennustettu sään lauhtuminen haastavat katujen kunnossapitoa. Lunta on kertynyt lyhyessä ajassa paljon ja mikäli lämpöasteet…
Liikenneväylien kunnossapito

Talvikunnossapitokausi aluillaan – aurauskalusto on valmiudessa

Joulukuu on tuonut mukanaan viilenevät ilmat ja valkoisen lumipeitteen. Ajokaistojen ja kevyen liikenteen väylien hiekoitustöitä on tehty ympäri kaupunkia ja…
Vähälinnankadun pyörätien auraus

Esitys katujen talvikunnossapidon kehittämistoimenpiteistä teknisen lautakunnan käsittelyyn

Teknisellä toimialalla on valmisteltu kevään ja kesän aikana selvitystä Porin katujen talvikunnossapidosta ja sen kehittämisestä. Selvityksessä käydään läpi muun muassa…